torstai 15. maaliskuuta 2018

Kokeeksi kiinni harsittu

Olen tässä muutaman viikon, lieköhän tämä neljäs viikko jo,  puuhastellut villapuseron parissa.  Kun aloitin sen, ajattelin vähän huvittuneena itsekin, että onpa sopiva aika aloittaa... saan sen ehkä valmiiksi, kun lämpimät säät koittaa... Olen pannut merkille saman ilmiön toisinkinpäin; syksyllä saatan aloittaa jonkun kesäisen vaatteen tekoa niin myöhään, että hädintuskin ehdin tekelettäni käyttää ennen kylmien tuloa.

Tämä puseroprojekti  sai siis alkunsa katsellessani Suuri Käsityölehteä 3/1980. Siinä oli mielestäni aivan ihana malli. Se vain oli toteutettu tietenkin ohuemmilla langoilla, kuin mitä minulla oli valmiina. Piti sitten yrittää laskeskella miten saisin kappaleista silti suunnilleen oikean kokoisia. Piirsin lehden mallipiirrosten mukaan oikein kaavaakin itselleni. Kun olin saanut etu- ja takakappaleet valmiiksi, harsin ne kiinni toisiinsa, jotta saatoin nähdä, onko se yllä lainkaan sellainen, että siitä on mihinkään. Se näytti kelvolliselta.

Suurin ongelma oli nuo hihapyöriöt. Kun sitten sain vielä ensimmäisen hihankin valmiiksi, harsin senkin kiinni ja vedin taas puolivalmiin päälleni. Huh, mikä helpotus! Kyllä siitä ihan pusero taitaa tulla:)















Mutta sen puuttuvan hihan tekeminen on kyllä tosi tylsää...





Onneksi sekin on kuitenkin jo aluillaan.


10 kommenttia:

  1. Wau! Hieno pusero siitä tulee. Minä olen niin krsimätön etten jaksaisi noin isoa työtä tehdä, enkä sitäpaitsi varmaan osaisikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorena pidin iteäni todella hitaana kutojana, eikä minun neuleet nytkään nopsaan valmistu. Mutta hyvä jos joskus kumminkin:)

      Poista
  2. Hyvällä mallillahan tuo alkaa jo olla. Pidän tuosta hihan istutuksesta ja pääntienresorista joka tekee siitä tyylikkään. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli kiva, kun hihaan tulee rypytystä olalle. Tuohon etuosan resorikolmioon pitäisi tehdä smokkikirjontaa. Sellaista en olekaan ennen tehnyt, saa nähdä kuinka onnistuu.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Olin niin tyytyväinen, että se näyttäisi onnistuvan.

      Poista
  4. Hieno. Kyllä se on vaivan arvoinen, todella kaunis. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun näyttäisi onnistuvan. Olisin ollut tosi harmissani, jos vaivannäkö olisi ollutkin turhaa.

      Poista
  5. Hyvältä näyttää! Minä virkkaan mitä vaan, mutta puseron neulominen olisi mahdoton urakka. Tsemppiä hihan tekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että nyt onkin jo paremmalla puolella, kun on tuossa pisteessä. Ja toinenkin hiha on jo aluillaan:)

      Poista