"Niin yli kaiken maan tuli pimeys"

"Ja oli jo noin kuudes hetki. Niin yli kaiken maan tuli pimeys, jota kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen, sillä aurinko oli pimentynyt. Ja temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia." Luuk. 23:44-45

"Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: 

"Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni." 

Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.

Mutta kun sadanpäämies näki, mitä tapahtui, kunnioitti hän Jumalaa ja sanoi: "Totisesti, tämä oli vanhurskas mies".

Ja kun kaikki kansa, ne, jotka olivat kokoontuneet tätä katselemaan, näkivät mitä tapahtui, löivät he rintoihinsa ja palasivat kukin kotiinsa." Luuk. 23:46-48

---
Varmaan oli "yleisöllä" vähän ankeat oltavat poislähtiessä. Ei enää oltukaan ehkä niin riehakkaalla mielellä, kuin lähtiessä alunalkaen "hupia" katsomaan. Kenties jonkun mielessä kyti jo ajatus siitä, että entä jos tässä olikin jotain enemmän?

Mitä mahtoivat miettiä ne sotilaat, joiden tehtäväksi oli se naulaaminen annettu? Ehkä naulat lyötiin rehvakkaasti, mutta kuuluiko korvissa myöhemmin: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät" (Luuk. 23:34). Sillä niinhän tuo yksi ristiinnaulittu, Jeesus nimeltään, kuului sanovan.

---

"Samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat." Hebr. 9:28

Hän tulee takaisin. Sitä ei moni usko. Nauretaan vain, että onhan siitä puhuttu jo kauan. Päivämääriä meidän ei käsketty laskea, mutta valmiina kylläkin olemaan.

Sotilaiden pilkattavana

"Mutta Herodes joukkoineen kohteli häntä halveksivasti ja pilkkasi häntä; ja puettuaan hänet loistavaan pukuun hän lähetti hänet takaisin Pilatuksen eteen." Luukas 23:11

"...panivat hänen päälleensä tulipunaisen vaipan ja väänsivät orjantappuroista
kruunun... ja pilkkasivat häntä..." Matt. 27:27-29

"Silloin maaherran sotamiehet veivät Jeesuksen mukanaan palatsiin ja keräsivät hänen ympärlleen koko sotilasjoukon. Ja he riisuivat hänet ja panivat hänen päällensä tulipunaisen vaipan ja väänsivät orjantappuroista kruunun, panivat sen hänen päähänsä ja ruovon hänen oikeaan käteensä, polvistuivat hänen eteensä ja pilkkasivat häntä ja sanoivat: "Terve, juutalaisten kuningas!" Matteus 27:27-29

---
Kuvassa on varmaan valittamista. Vaatetuskaan ei ollut ihan noin, mutta punainen viitta ja piikkikruunu ainakin oli tässä vaiheessa, kun ristiinnaulitseminen jo odotti. Herodeksen sanottiin puettaneen Jeesuksen loistavaan pukuun.

Kenenkähän se hieno puku oli? Herodeksen itsensäkö? Oliko se siinä jostakin syystä helposti esillä ja hetken mielijohteesta tuli sellainen idea, vai haettiinko se vartavasten jostain? Oliko se ehjä vai rikkinäiseksi mennyt, ja siksi sopi tällaiseen tarkoitukseen esille otettavaksi?
Kenen se punainen viitta? Mietittävää riittää ihan vaikka vain vaateasioistakin...

Pilatus se lähetti Jeesuksen Heroksen luo. Ja Herodes lähetti Jeesuksen jälleen Pilatukselle. Näistä kahdesta tuli kuulemma ystävät sinä päivänä. Mikä alku ystävyydelle...

Hukassa ollut lammas

- "Mihin se yks joutu?"     
- "Ai, mikä?"
- "Yks lammas on hukassa."

Ja sitten sitä lammasta etsittiin hanskalokerosta, takapenkiltä, ja vielä etupenkiltä... ja lopulta se löytyi etupenkin alta.

Se oli vähän aiemmin ostettu kirpparilta. Se on vähän rassukkalammas, jota en ensinäkemältä edes ostanut.

Mutta eipä oltaisi toivottu senkään minnekään pudonneenkaan, kun se kerran omaksi ostettu oli.

Rairuohotkin vielä kylvämättä

Meillä ei ole vielä pääsiäinen erityisemmin näkyvillä. Vielä ei ole kylvetty edes rairuohon siemeniä multaan. Toissapäivänä ostettiin kyllä siemenet. Koristelaatikon toin varastosta toissapäivänä, mutta sillekään ei ole tehty muuta kuin se, että tytöt pöyhi sen sisältöä. Virpomaoksia tuli eilen uusia, kun olivat koulussa niitä tehneet. Melkein viikko sitten ostin heräteostoksena neitokaisille yhden askartelulehdykän. Siinä oli kartonkisivuilla irrotettavia pääsiäiskoristeita, mielestäni kauniita.

Nämäkin kartonkikoristeet odottavat vielä sitä, että ne aseteltaisiin johonkin nätisti esille. Tänään neitokaisilla on ajatus hakea lumisen tien varresta vielä oksia ja koristella niitä. Se on heille mieluista puuhaa. Sen hakemisen joutuvat tekemään sukset jalassa, kun hanget on niin korkeat.

Itse olisin mielinyt tänä pääsiäisenä pieniä keramiikkalampaita koristeeksi. Kovin pieneksi tulee kyllä jäämään lammaslaumani, mutta vähitellen kai ne oikeatkin lammaslaumat kasvavat:)

"Miten ihmeessä voisimme luottaa tulevaisuuteen?"

Seurakuntalainen.fi: Hannu Vuorinen kansallisella rukousaamiaisella: Luottamus tulevaisuuteen ei ole omien kykyjemme ja osaamisemme varassa vaan Jumalassa

"Hyvä tulevaisuus rakentuu siitä, että elämme jokaisen hetken taivaallisen Isämme silmien alla..."  Hannu Vuorinen

"Missä on Turre?"

Tuommoinen otsikon kysymys minulle esitettiin joskus joulukuussa. Vastasin, että "Mikä on Turre?" Tiesin, että joku lelukoira tietysti, mutta enhän minä muista mikä nimi milläkin on. Sain sitten kuulla selostuksen "Turren" ulkonäöstä.

Minulle tuli kuitenkin mieleen ystäväni koira, Turre, joka hänellä oli kauan sitten. Turrella oli kaverikin, nimeltään Odette, ja se oli minun koirani.

Turre ja Odette

Turre ja Odette olivat hyvin erikokoisia, mutta tulivat varsin hyvin toimeen keskenään.

Retkellä koirien kanssa

Kun kerroin mietteistäni lapsille, sain kuulla, että on heillä leikeissään Odettekin. Niilläkin on kokoeroa, mutta se on toisinpäin, kuin oikeilla koirilla aikanaan. Ja ihan erinäköisiäkin ne leikkikoirat ovat.


Mutta tähän vielä muutama kuva, jotka ystäväni hyvinkin tunnistaa:)

Ja alla vielä suosikkikuvani Turresta:)

Turre kotitanhuvillaan

---
Minun piti tehdä tämä juttu jo heti silloin, kun Turre tuli puheeksi, mutta en löytänyt silloin näitä kuvia.

Luonnon "ledit"

Kovasti ne  semmoisilta näyttää. Kamerassa nuo punaiset tosin loisti vielä enemmän.

Tämä jutuntekele oli minulla luonnoksissa vuoden takaa helmikuulta.

Valtatien varrelta - ambulanssi pysäkillä

Tilannekuva perjantai-aamulta. Olimme matkalla Joensuuhun. Yht'äkkiä isäntä sanoi: "Oi, joi!..." Minä jotain tämäntapaista: "Mitä? Mikä on?".   Hän vastaukseksi: "Kohta näet" ja ajoi vähän lähemmäksi tien reunaa. Kohta meni ambulanssi ohitsemme valot vilkkuen, ääntä ei kuulunut. Vähän myöhemmin näimme ambulanssin linja-autopysäkillä. Valot vilkkuivat yhä, ohjaamo oli tyhjä.

Tottahan sitä mietti, mitä  on tapahtumassa?  Kuoltiinko, synnyttiinkö vai jotain siltä väliltä. Oli jotenkin koskettava näky.  Emme enää ambulanssia nähneet peräämme ilmestyvän.

Pitihän meillä postilaatikkokin olla...

"Ei.... Missäs meidän postilaatikko on...?"

Menimme kyllä postilaatikolle varustautuneina: mukana oli kola ja lapio, 

koska jo edellisenä päivänä laatikosta näkyi vain vähän yläosaa.

Minä kaivoin laatikon lumesta. Isännällä oli vielä muita lumihommia tien varrelta.

Siinä se nyt  on.

Illalla kyllä ajattelin, että olisinpa jättänyt sen esiin kaivamatta. Tuli niin ärsyttävää postia.

Kokeeksi kiinni harsittu

Olen tässä muutaman viikon, lieköhän tämä neljäs viikko jo,  puuhastellut villapuseron parissa.  Kun aloitin sen, ajattelin vähän huvittuneena itsekin, että onpa sopiva aika aloittaa... saan sen ehkä valmiiksi, kun lämpimät säät koittaa... Olen pannut merkille saman ilmiön toisinkinpäin; syksyllä saatan aloittaa jonkun kesäisen vaatteen tekoa niin myöhään, että hädintuskin ehdin tekelettäni käyttää ennen kylmien tuloa.

Tämä puseroprojekti  sai siis alkunsa katsellessani Suuri Käsityölehteä 3/1980. Siinä oli mielestäni aivan ihana malli. Se vain oli toteutettu tietenkin ohuemmilla langoilla, kuin mitä minulla oli valmiina. Piti sitten yrittää laskeskella miten saisin kappaleista silti suunnilleen oikean kokoisia. Piirsin lehden mallipiirrosten mukaan oikein kaavaakin itselleni. Kun olin saanut etu- ja takakappaleet valmiiksi, harsin ne kiinni toisiinsa, jotta saatoin nähdä, onko se yllä lainkaan sellainen, että siitä on mihinkään. Se näytti kelvolliselta.

Suurin ongelma oli nuo hihapyöriöt. Kun sitten sain vielä ensimmäisen hihankin valmiiksi, harsin senkin kiinni ja vedin taas puolivalmiin päälleni. Huh, mikä helpotus! Kyllä siitä ihan pusero taitaa tulla:)















Mutta sen puuttuvan hihan tekeminen on kyllä tosi tylsää...

Onneksi sekin on kuitenkin jo aluillaan.

Talven valta

Talvi on vielä voimissaan. Kymmenen asteen pakkasessa ja jäätävässä tuulen viimassa paleltuvat äkkiä näpit ja naamat.  Silti hääräsin ulkona muutaman kuvan kanssa.

Jos kuvani näyttävätkin kummallisilta, niin kokeilin kameran antamia mahdollisuuksia. Olisin pidempäänkin ulkona sen kanssa touhunnut, mutta ei voinut. Piti välillä yrittää  lämmitellä jäistä kuvakättä.

Kun tuuli pöllyttää lunta metsän puista, se näyttää kivalta puiden välissä mennessään. En ihan ehtinyt sen mukaan, se on jo karkaamassa kuvan oikeaan laitaan...

Jäätävästä säästä huolimatta, tämä aamu oli aurinkoinen. Ja samalla ensimmäinen,  jolloin saattoi ihailla itse auringon kultaista kehrääkin puiden latvojen välissä,  eikä pelkästään  sen lähettämiä säteitä puiden latvoihin. Talven valta murtuu pian!

Piirtäminen on joskus tylsyyden tai harmituksen karkoittaja

Joskus tarve kaivaa kynät ja vesivärit esiin, tulee jostain nähdystä asiasta. Toisinaan jostain älyttömästä sivuseikasta. Mutta olipa alku mikä tahansa kuvaan, se tekeminen on mukavaa huvia. Toisinaan se voi olla oikein hyvä tylsyyden tai harmituksen karkoittajakin.

Kortti on avattava ja teksti jatkuu sisällä: "...hänen, joka julistaa rauhaa..."

Tämä ensimmäinen kuva sai alkunsa pieleen leikatusta kartongista. Olin aikonut leikata kartongin yläreunaan muutaman pyöreän muodon, joita olisi voinut käyttää vaikka pilvinä jossain kuvassa. Pieleen meni. Eräs kohta rupesikin sitten näyttämään mökin katolta ja leikkasin siihen lisää kulmikkuutta. Ja siitä lähti tuo vuoristomökin kuva alkuun.


Tämä hernekuva taisi lähteä vain siitä, että rupesin jotain kiekuroita piirustelemaan ja siitä tuli herneet mieleeni. Kuvassa tosin  on lehdet ja kukkakin mitä sattuu, mutta väliäkö sillä, sillä viihdyin tämän parissa ainakin.

Avattava tämäkin. Ei tekstiä sisällä.

Tämä viimeinen kuva onkin sitten yhden päivän ärsyyntymisen karkotukseen. Istuin keittiön pöydän päässä hautomassa ärsyyntyneitä ajatuksiani, joita olin myös vähän muistikirjaanikin kirjoittanut. Sitten silmäni osuivat takan päällä yhä majailevaan enkelikelloon. Sen huipulla olevan enkelin nappasin ensin ajatuksiini ja mielessäni näin, että käytän sitä sabloonana ja piirrän sinisen taivaan... Piirsin kyllä sinisen taivaan, mutta enkelikellon huippuenkeli olikin vain lopulta vähän mallina aloitukselle. Joulukortti siitä tuli... olenkohan nyt myöhässä - vai ajoissa - joulukorttini kanssa? Sovitaan että ajoissa, onhan siinä tältä vuodelta merkintäkin...

 Ja niin se isoin ärtymyskin kuvaa tehdessä hälveni aika hyvin:)

Keväänvihreää...

...kuvattuna kumminkin helmikuun puolivälissä. Kuvankäsittely tekee ihmeitä:) Vanhat pihlajanmarjatkin rupeaa näyttämään keväiseltä oksalta... Varsinkin kun antaa kuvan olla pienenä.

Vielä ei kyllä tuolla ulkona mitenkään keväiseltä näytä. Tänä aamunakin oli syytä auran käydä ja  lunta sataa tälläkin hetkellä. Mutta kyllä se siitä kevääksi muuttuu... kunhan maltetaan odottaa:)

"Vaikka hän näyttäisi olevan selin meihin..."

"Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omakseen." Room. 8:28 (KR -92)


"Jaksammeko uskoa nämä sanat tosiksi silloin, kun elämään marssii sairaus, työttömyys, toisten ihmisten pahuus, oma heikkous, uskonpuute ja kaikki se, mikä rikkoo hyvän ja kauniin? Emme varmaankaan tunteen tasollla. Kun elämä huutaa äänekkäästi kaiken turhuutta ja mielettömyyttä, on sen metelin keskeltä vaikea kuulla Pyhän Hengen hiljaista hyminää, joka kuiskaa Jumalasta kaikkea hyvää ja vakuuttaa, että hiuskaan ei putoa päästämme Taivaallisen Isän tietämättä.

Kaiken uhallakin me kuitenkin kuuntelemme tuota ääntä ja laskemme elämämme sen varaan. Tarraudumme Herramme lupauksiin ja pidämme kiinni hänen viittansa liepeestä, vaikka hän näyttäisi olevan selin meihin. Me tiedämme, että Jeesus pitää omistaan huolta ja että aivan kaikki koituu lopulta niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa."   Juha Vähäsarja/Joka päivä lupaus kantaa/Perussanoma Oy

Tytöt penkillä

Koskapa Vaateviikon Pirjolla oli kuvia Lego-näyttelystä, tulipa minunkin mieleeni laittaa yksi Lego-kuva tänne päivän piristykseksi.

 Kuva otettiin loppuvuonna tekemällämme matkalla Tukholman BR-lelukaupassa.

Pikku iltalenkki

Tarkoituksemme oli tänään käydä Lieksassa käydessämme kahvilla. Isäntä vähän niinkuin lupaili sellaisia naisväelle, mutta suunnitelma menikin mönkään. Hän kävi hammaslääkärissä ja tällä kertaa tulikin sieltä niin puudutettuna, ettei mikään kahvittelu olisi tuntunut miltään:(   No, olisi hän meille silti kahvit tarjonnut, mutta eipä meitä sellainen huvittanut, ilman häntä. Menimme sitten vain kauppaan ja kotiin. Olin ostanut karjalanpaistilihoja ja rupesin niitä kohta kaupasta tultua laittamaan. Iltapäivällä se olikin valmis uunista otettavaksi, mutta siihen tulikin muutos. Päätimme nimittäin lähteäkin vielä Kolilla käymään, kun jäi vähän jurppimaan se päivällinen kaupunkireissu. Keksin ennen lähtöä pilkkoa karjalanpaistin joukkoon muutaman perunan ja jättää padan uuniin ihan vain jälkilämpöön, sillä toiveella, että perunatkin olisivat takaisin palatessamme kypsiä.

Jäätie. Nokka kohti Kolia. Kuva on vuodentakainen. Samaltahän sen nytkin näytti, harmaassa säässä.

Reissumme Kolille kesti vajaa kaksi tuntia. Jäätie on mainio juttu, sehän mahdollistaa näin talviaikaan nopsan käynnin Kolin puolessa:)  Se lähtee Vuonislahden kylältä ja siinä rannalla taulussa luki, että se on Euroopan sisävesien pisin jäätie, eli pituudeltaan 7 km. On kiva talvisin ainakin se yksi jäätiellä ajo tehdä. Vieressä on luistelijoille aurattu myös rata ja siinä olikin ihmisiä mennen tullen. Autojakin kulki molempiin suuntiin, joista hyvin monta oli venäläisiä. Me sitten kävimme vain pienillä karkki- ja korttiostoksilla Kolinportissa ja takaisin tullessamme olikin ruoka sopivasti valmis syötäväksi. Nyt sitten syön  siitä pienestä ostamastani salmiakkipussista sopivasti väkeviä salmiakkeja:)