Ollaan tässä...

En tahdo katsoa taakse, en oikein eteenkäänpäin. Olen nyt vain tässä.
Kohta alkaa arki. En tarkoita sitä arkea, mitä arjeksi yleensä sanotaan.
Sehän alkoi jo.

Tarkoitan sitä, että nyt on vielä juhla, kun kaikki ovat vielä  tässä läsnä.
Kun se hetki menee ohi, on todella arki.

Taustalla soi lahjaksi saadulta levyltä:
 "..nälkäiset saa mannaa syödäkseen... valta ja voima on Vapahtajalla..."

Siinä sitä on arkeen ja juhlaan!

Äkkilähtö

Äkkilähtö. Sellainen oli hänen matkansa alku. Hän kiiruhti kohti satamakaupunkia. Vielä hänelle ei ollut tarkkaan selvinnyt, minne hän menisi. Se vain oli selvää, että merelle oli päästävä, ja mieluusti mahdollisimman kauas.

Tuolla satama jo näkyikin. Laivojen mastot olivat kuin seiväsmetsä, joka näkyi kauas. Kun hän vihdoin pääsi satamaan asti, alkoi lähtevien laivojen tutkailu. Hänen  laivansa saisi lähteä mahdollisimman pian, eikä se saisi todellakaan jäädä lähirannikoille. Kohtapa häntä onnistikin. Hänet neuvottiin sopivalta vaikuttavan laivan luo. Se oli valtava. Tuo alus lähtisi seuraavana päivänä purjehtimaan Espanjan ja Italian seuduille. Kuulostipa hyvältä. Ja aina paremmalta kaikki vaikutti, kun hän sai laivasta paikan itselleen. Onneksi hänellä oli kylliksi rahaa  mukana.

Nyt hän oli päässyt laivaan asti. Hän tunsi tyytyväisyyttä asiasta. Vihdoinkin täällä. Nyt oli asiat hyvin. Vai oliko sittenkään? Yöllä kun hän yritti saada unta, ei uni tullutkaan silmään. Häntä valvotti tietenkin laivan ja sataman äänet, mutta vielä enemmän levottomuus. Niin, myönnettävähän se oli, että levottomuus häntä kuitenkin kalvoi. Hänen mielessään kuului kuin ääni, joka sanoi. "Väärä suunta." Vihdoin hän sai kuitenkin unen päästä kiinni ja nukkuikin sitten raskaasti. Niinhän hän yleensä, kunhan uni tuli.

Aamu valkeni kirkkaana. Nyt oltiin lähdössä. Matkasää oli mainio. Laivan lähdettyä satamasta, hän viihtyi katselemassa merta. Matka tulisi kestämään pitkään, joten tässä varmaan tultaisiin tutuksi laivassa olevan väen kanssa. Ja niin kävikin. Hänkin sai kertoa, miten oli tullut matkaan lähteneeksi. Ei hän osannut sanoa oikein, helpottiko kertominen hänen levottomuuttaan, vai pahensiko sitä...

...


Sää oli alkanut muutama päivä sitten muuttua huonommaksi. Nyt se oli jo suorastaan myrskyinen. Millaiseksihan se vielä yltyisi...?

Niin millaiseksi?

Sellaiseksihan se yltyi, että laivasta alettiin heittää tavaraa mereen, jotta lasti kevenisi. Ja tämä matkamiehemme tultiin herättämään eräänä hetkenä kesken unien. Ihmeteltiin, miten hän saattoi vielä nukkua! Alkaisi hänkin jo rukoilla Jumalaansa! Matkamies sai nopeasti hierottua unet silmistään. Häntä alkoi toden teolla pelottaa. Entäpä jos tämä kaikki johtuikin hänestä? Olihan hän sanonut olevansa Jumalaansa paosssa. Mutta mitäpä teki piakkoin muu laivaväki. Joku keksi, että heitetään arpaa, jotta nähdään kenestä tämä johtuu? Ehdotus hyväksyttiin. Mitä  tässä enää juuri muutakaan oli tehtävissä, kun rukoiltukin oli jo. Ja kas, arpahan osui kuin osuikin tähän matkalaiseemme. Häneltä kysyttiin nyt, että mitä hän oikein oli tehnyt?

Kaikki oli hänellekin nyt hyvin selvää. Nyt hän kertoi senkin, minkä oli jättänyt aiemmin kertomatta. Hän ei keksinyt enää mitäään muuta pelastumisen keinoa, kuin tämän: "Heittäkää minut mereen!" kuultiin hänen sanovan. Ympärillä ollut väki ei ollut uskoa korviaan. He eivät halunneet tehdä sitä ja yrittivät soutamalla päästä kuivalle maalle, mutta turhaan... Ja matkalainen pysyi yhä sanassaan ja vaati heitä tekemään sen; heittämään hänet mereen! Muuten heillä ei olisi mitään pelastumisen mahdollisuutta. Pahoilla mielin he kävivät häneen käsiksi, ja nostivan laivan reunan yli. Samalla moni heistä rukoili omaa jumalaansa, tai sitä, jota tuo matkalainen palveli, että meri tyyntyisi ja ettei tuon miehen mereen heittäminen olisi aivan turhaa...

----
Olin kirjoitellut tätä lokakuun loppupuolella. Ajatushan tuossa oli ikäänkuin kuvitella Joonan äkillisen matkan alkuosaa ja hänen mietteitään. Muistelen, että juttuni jäi silloin julkaisematta, koska toivoin saavani siihen kuvankin aikaiseksi. No, sitä kuvaahan ei edelleenkään ole... Myös itse juttu jäi vähän keskentekoiseksi. Jos ketä kiinnostaa, voi katsoa tapahtumat  tarkasti tästä: Joona/Koivuniemen Raamattuhaku

Hän sitoutui meihin loppuun asti

Sormet sormien lomassa. Isompi käsi pienemmän ympärillä. Niistä tulee mieleen rakkaus,  sitoutuminen; rakastavaiset toisiinsa, vanhemmat lapsiinsa.

"Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." 
Joh. 15:13

Jumala sitoutui meihin ihan koko ajaksi.
Siitäkin huolimatta, että emme koe itseämme sen arvoiseksi...

Siitä alusta se on aloitettava

Siitä alusta se on aloitettava, se uskominen. 
Uskottava siihen uskomattomaan,
että Poika oli Jumalan,
ei kenenkään muun.

Siitä ainutlaatuisesta

syntyi se ainutlaatuinen,

joka ainoa voi tehdä sen, 

että toivottomasti syntinenkin

voi olla yhtä kanssa taivaallisen.

Uskosta siinä on kysymys...

Kuka uskoo, että Jeesus on oikeasti ollut olemassa? Jos uskoo, eikö olisi syytä uskoa myös hänen sanojaan? Moni kenties onkin sitä mieltä, että Jeesus ehkä oli oikeasti olemassa, mutta hän oli vain joku... niin mikä mahtoi ollakaan?  Jonkun mielestä ehkä suuri opettajakin, mutta monen mielestä vain joku omituinen tyyppi, joka halusi huomioita.

Entäpä hänen puheensa? Entäpä jos niissä onkin "vinha perä", kuten sanonta kuuluu? Kristinuskoa on koitettu kovasti hävittää maailmasta, mutta ei ole onnistuttu. Se on monien tavoite nykypäivänäkin. Monen mielestä kun mitään Jumalaa ei ole lainkaan olemassa. Voi olla, ettei kukaan ihminen kykene vakuuttamaan sitä ihmistä Jumalan olemassolosta, joka tiukasti uskoo olemattomuuteen. Mutta on yksi, joka voi sen tehdä, niin ateistille, kuin sillekin, joka uskoo johonkin jumaluuteen, tai korkeampaan voimaan, - ja se  yksi  voima on Jumala itse.

Oli yksi mies, joka uskoi kyllä Jumalaan, mutta ei Jeesukseen. Hän vihasi ja vainosi Jeesukseen uskovia. Hän hankki  valtuudet raastaa heitä vankeuteen. Hän oli läsnä ja hyväksyen katsomassa Jeesukseen uskovan kivitystä.   Hänet vakuutti Jumala itse. Hänelle ilmestyi eräällä aiotulla kristittyjen vanginhakumatkalla Jeesus itse, kysyen, miksi vainoat minua? Sen tapahtuman seurauksena hän oli sokeana muutaman päivän ja hänet piti taluttaa sinne, jossa hänen piti vangituttaa ihmisiä. Hänen luokseen tuli muutaman päivän päästä ihminen, joka ei olisi halunnut tulla... koska oli tietoinen juuri siitä, millainen mies tämä oli kristittyjä kohtaan. Hän kuitenkin tuli, koska sai Jumalalta käskyn siihen. Hän sai myös valtuudet rukoilla tämän vainoajan puolesta, että hän saisi näkönsä jälleen. Ja niin tapahtui. Tästä entisestä vainoajasta tuli itsestään mies, joka julisti ristiinnaulitusta Jeesuksesta. Se mies oli Paavali, entinen Saul.

Mikä voisi vakuuttaa sinut? Sinut voi vakuuttaa itse Jumala.

Valoisaa Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, syntymäjuhla-aikaa sinulle kuka oletkin!

 Uskothan siihenkin, että kesä tulee, vaikka et sitä vielä näe?

Otetaanks toi kivi?

- Entäs toi kivi?
- Ai toi vai! Et o tosissas. No ei tosiaankaa.
- No miks? Miksei se sit käy?
- Nääthän sää kai itekin, et sehä o iha liika iso. Eihä tota pystyis liikuttelemaankaa varmaa.
- Nii mut,  eiks se just oliski hyvä, ku se ois taatusti tukeva?
- Ei käy. Tota me ei kelpuuteta.

(paljon myöhemmin)

- Käydääks kattomas tota korkeeta rakennusta.
- Joo, mennää vaa.
- Hei kato... Onks sun miälestä tos mitää tuttuu?
- Hä... Ei mun miälestä. Mite nii?
- No kato ny! Kato tota kulmaa tarkkaa.
- Ai totako kulmaa?
- Nii just. Näyttääks tutulta mitenkää?
- Hetkone... Mitä ihmettä, ei kai tua o just se sama, mitä me ei otettu? Voiks se olla?
- On se. Siittä on ku onki tehty ny tuaho iha kulmakivi.

Jos kiinnostaa, mistä mä sain  idean  tuammosee keskusteluu, ni tästä mä sen sain.

Hämmentävää

Yritämme tavoittaa joulun tunnelmaa, mutta moni asia saattaa hämmentää sen odotuksen, niin ettei odotuksemme näytä täyttyvän. Todellinen joulu on silti.

Maria ja Joosef olivat saaneet kuulla suuria tulossa olevasta lapsesta. Heillä lienee myös ollut omanlaisensa mielikuvat kaikesta tulevasta. Hämmentävästi asiat näyttivät kuitenkin menevän aivan hulluun suuntaan; piti viime hetkillä ennen lapsen syntymää lähteä veroasioissa kaukaiseen kaupunkiin. Sen he osasivat ehkä ottaa lukuun, sillä ennustettuhan se paikka oli. Tapahtui muutakin; sukulaisissa ja tuttavissa ei ollutkaan majoitustilaa täpötäydessä kaupungissa. Eikä sitä näyttänyt löytyvän muualtakaan asiallisesta paikasta. Lapsi ilmoitti tulostaan ja hän ei syntynyt sellaisissa oloissa, kuin tulevan kuninkaan olisi luullut syntyvän. Se oli varmaan suuri hämmennyksen aiheuttaja. Huolta ja hätää heillä varmaan oli siinä tilanteessa yllinkyllin. Ehkä tuli epäilevät ajatuksetkin, oliko tässä mitään? Olivatko he ymmärtäneet kaiken jotenkin väärin? Kenties he olivat pettyneet kaiken koruttomuuteen.

Ei ole sanottua, että tunteet sen kaiken keskellä olisivat olleet linjassa sen kanssa, miten isosta asiasta siinä oli kyse, ja mitä kuitenkin tapahtui. Kukaties se ilo ei ollutkaan niin pinnassa, kuin olisi toivottu. Voi olla, että sen sijaan pelko ja ilo löivät kättä toisilleen niinä päivinä, kun lapsi, tuo odotettu ja luvattu, syntyi...

Mutta Jumalalla oli  varattuna heille kuitenkin jotain erityistä. Lapsen synnyttyä tuli vieraita. Vaatimaton paimenten ryhmä tuli, mutta heillä oli mukanaan jotain ihmeellistä: kertomus enkelin sanomasta ja hänen kehotuksestaan tulla katsomaan tätä vastasyntynyttä, tätä Kuningasta, tätä Vapahtajaa. Se kaikki kuultu rohkaisi. Ja myöhemmin tulivat tietäjätkin, idän viisaat,  ennenkuin alkoi pakomatka Egyptiin.

Meilläkin voi olla omat hämmennyksen aiheemme, kenties isotkin. Mutta Jumalan lupausta ei mikään hämmentävä voi tehdä tyhjäksi: Vapahtaja syntyi meille. Se on suuri ilon aihe, vaikka tunteet eivät pysyisi perässä. Usko Häneen ei olekaan ensisijaisesti tunnetta. Saimme lahjan, jonka arvo on meille käsittämätön. Hän, Jumala itse, tuli, niin alhaiselle kuin ylhäisellekin, jokaiselle meistä.

Viisi pientä lanttua...

Viisi pientä lanttua oli tiskipöydällä odottamassa, että niihin käytäisiin käsiksi. Kävinkin, mutta ensin piirtämällä. Minusta oli jotenkin viehättävä niissä oleva keltaisen ja vihreän vaihtelu... Ja muutenkin, pääsin paremmin alkuun tällä tavoin.

Sitten kuorin ja paloittelin... ja veistelinkin. Yksi lanttu toi minulle mieleen jostakin syystä ajatuksen, että siitä voisi veistää... vaikkapa pöllön. Laitoin siis neljä lanttua paloiteltuna kattilaan kiehumaan ja sitten rupesin pöllön päätä siitä yhdestä muotoilemaan. Eihän siitä kummoista tullut, koska en ole vielä oppinut edes piirtämään kunnollista pöllöä.  Lopulta sekin lanttu  siis paloiteltiin kulhoon odottamaan sitä, että teen siitä ruskistettuja lanttukuutioita, vähän niinkuin kokeeksi pitkästä aikaa.

Ruonlaitto voi olla hauskempaa, jos vähän "leikittelee" siinä välillä:)

Talvisia kuvia

Kuvat ovat vuoden takaisia. Nyt ei uusia kuvia voi ottaakaan, kun kameran akku on poissa pelistä.

Tänään on hieman jouluista ilmettä kotiin alettu järjestellä; on silitelty liinoja ja mietitty mihin minkäkinlaisen laittaisi.

Siitä se vähitellen joulumielikin hiipii, ainakin jotenkin.

Mukavaa joulun aikaa itsekullekin!

Pienet "killuttimet"

Äidin joululahjan lisukkeeksi värkkäsin tämmöiset. Joskus voi pienetkin huopapalaset olla hyödyllisiä. Noissa on siis ruskeaa huopaa, vaatteista leikattuja ripustusnauhoja, pitsinpaloja, nappeja ja toisessa on kääntöpuolella pienenpieni rusettikin. Kuvassa koristeet froteepyyhkeen päällä.

Kuvaaminen omalla kameralla ei nyt onnistu. Akku on kuin menneen kesän lämmöt, eli ei juuri nyt ilahduta. Kuva napsaistiin neitokaisen kännykällä.

Ei mitään "etenkehtaista"

Se ei ole mitään "etenkehtaista", nihkeää, yrmeää... se Jumalan suhtautuminen meihin...

Hänhän lähetti Taivaan kirkkaudesta ja loistosta osan itseään tänne.... pimeään ja kylmään maailmaan - Jeesuksen muodossa. Laski lapsen tänne ihmisen hoivattavaksi, alusta alkaen, tietäen, että ne, joita varten (lue: jokaista varten) hänet lähetettiin, he eivät häntä kuule ... eivät ota vastaan. Silti Jumala teki sen, rakkaudesta meihin, ettei yksikään meistä jäisi pimeään...

Suunnitelma oli valmis ja se toteutettiin. Lapsi syntyi, kasvoi - kuoli.... ja nousi takaisin kirkkauteen. Työ oli tehty. Reitti selväksi avattu muillekin. Kallis lahja annetaan ilmaiseksi meille, sen tekijän työn palkalla, joka tänne alas tuli vartavasten sitä tekemään. Yksikään ei sitä itse pystyisi hankkimaankaan... sitä pääsyä sinne, omin voimin.

---
Jos kiinnostaa niin, niin tässä on muutama jae siitä, että rauha on julistettu: Laupeudesta rikas

Virkattu kuva

Tämän tekeleen mallina oli noin vuosi sitten tekemäni piirros.

Paperisessa kuvassa istujalla on pitkä, musta takki. Virkatussa kuvassa takista tuli tummansininen ja  lyhyempi.  Siihen piti sitten punainen hame lisätä.

Rannalla istuja   29.10.17   Liekö joku Myrskyluodon Maija?

Aikamoinen lankasotku virkkuu kyllä oli valmistumisvaiheessaan. Välillä se oli kuukausia hautumassa, mutta taannoin otin sen taas tehtäväkseni. Tauko tekee joskus hyvää, tietää taas miten jatkaa.

Aloitin tekemiseni ottamalla kopion piirroksestani. Ensimmäiseksi virkkasin veneen, sitten vettä, kallioita ja hiekkaa. Erillisenä kappaleena virkkasin tytön kiven päälle istumaan. Ja itseasiassa tytön huivikin tuli erikseen virkattua.

Kun sitten hiekkaakin olin tarpeeksi "levitellyt maastoon", oli tyttökin valmis istutettavaksi rannalle jotain miettimään ja katsomaan kaukaisuuteen. Tämä on nyt lähes valmis, mutta ajattelin, että jatkaisin virkkausta  vielä hieman sekä ylös että alas. Sitten on ollut ajatus, että sen voisi kenties joihinkin puurimoihin kiinnittää; mieluiten ihan tuolta metsästä haettuihin, etteivät ole liian siloiteltuja.

---
Tänään, lauantaina 15.12. virkkasin kuvaani valkoiset reunukset. Lisätty siitä kuva tuonne ylös.

Arkista: mattoon muotoiltu sydän

Vessan matto sai sydänkuvion sen jälkeen, kun olin sitä vähän ovenraosta ulkona pölläyttänyt. Tuo yhden neitokaisen ostama matto on siitä hauska, että tuollaisen pölläytyksen jälkeen matto voikin saada hetkeksi jonkin kuvan, ennenkuin jalat siihen omansa tallaavat.

Ja yhtä arkista on lattialla lojuvat villasukkani. Niitä välillä jalkoihini vedän ja seuraavassa hetkessä ne joutavat taas lattialle tuolin alle lojumaan. Ja yksi neito niitä sitten välillä siirtelee mielestään parempaan paikkaan. Mutta minulle paras on se, mistä ne helpoiten löydän:)  Välillä tosin saatan havaita ne jonkun muunkin jaloissa, kuten eilen. Meillä kolmella alkaa olla jalat melko lailla  samaa pituutta, että sen puoleen... paitsi onhan minulla leveämpi koipi. Villasukkia on meillä kyllä reilusti, jotta niitä voisi ottaa laatikostakin, mutta näyttävät olevan hieman niinkuin yhteiskäytössä ne sukat. Pari päivää sitten otin parsimispäivän. Kohentelin hiutuneita ja varsinaisia reikiä sain umpeen. On taas kivempi vetäistä niitä jalkaan. Yksiin lempisukkiini mietin ihan uuden pohjan tekemistä.

Näihin arkisiin höpinöihin täältä

T: Metsäntyttö

Pieniä heiniä

Odottelin koulusta saapuvaa ja aikani kuluksi napsin kuvia heinistä. Vähän yllättävästi ne tienpielen heinät lumihankea vasten näkyessään toivat mieleeni tähdet. Siellä ulkona heinät tosin olivat viehättävämpiä kuin missään kuvissa.

Kettuhuivi

Vähän outohan tuosta ketusta tuli... mutta ei  voi mitään:) Nurjalle lankapötöstelyjen päälle ompelin rumilusta piilottamaan joskus aiemmin samasta langasta värkkäämiäni kukkia. Novitan Rose-lankaa on tuo tänään  valmistunut huivi. Eipä tuota lankaa enää ole kaupoissa jokuseen vuoteen näkynyt.

Piirtelyä: Onko näkyvissä vai ei?

Tänään aamupuolella tuli tämmöinen piirrosidea.

Tähän päivään

Käyn aina välillä katsomassa itselleni jotain täältä:
Raamattua viikonpäiville | Evl.fi – Suomen ev.lut. kirkko

Siellä on  tarjolla tekstejä päivän eri hetkiin. Tänään oli aamurukouksena tämä: Psalmi 118:19-29. Tuo sisälsi senkin kohdan, että "Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä". Se oli itselleni hyvä muistutus ajatusten pyrkiessä synkistelemään.

Ei tarvi olla täydellistä...

Heissan lukijani!

Vaihteeksi tämmöinen, vähän niinkuin kirjemuotoinen. Eilen nappasin yhden ajatuksen ruudulta. Sen esitti haastattelussa ollut laulaja Yona, joka minulle oli aivan tuntematon. Tässä linkki  juttuun Ylellä. Hänen ajatuksensa oli se, että asioita voi tehdä, vaikka ei ole hyvä jossain.  Hän oli opetellut nyt sellaista elämäntapaa. Hän esimerkiksi kertoi piirtävänsä, vaikka sanoi olevansa siinä surkea. Ja säesti itseään, vaikka koki, ettei ole siinä niin hyvä.

Monella varmaan on sellainen "tulppa" asioiden tekemiseen, ettei tee, koska jälki ei ole täydellistä, tai ainakin  hyvää. Minun ei sitten pitäisi tehdä mitään, koska aina on joku parempi jossakin, aina on jokin puute tekemisissäni. Mutta teen kuitenkin sitä mistä tykkään: piirrän, ompelen, kirjoitan tätä...:)

Juuri eilen isännälle päivällä sanoin, kun pullataikinaa värkkäsin, että noita yllämainittuja mieluiten tekisin. Juuri leipominen, siivous ja ruoanlaitto on kolmikko, joka ei minua innosta. Noista kolmesta jos pitäisi yksi mieluisampi valita, olisi se sitten ruoanlaitto kuitenkin. Aina vähemmän, ja vähemmän, välitän vaikkapa juuri leipomisesta. Ja sitä tulee nykyään tosi harvoin tehtyä. Onneksi nuorimmat leipovat nykyään.

Siitä eilisestä pullatouhusta; kun olin saanut mielestäni  riittävän hyvänoloisen taikinan valmiiksi, kaavin loppuja sormistani. Pistin yhden pikku kökön suuhuni siitä, ja just.... eihän taikinassa ollut lainkaan sokeria. Niinpä sitten otin kulhon uudestaan työn alle, kaadoin sinne sokeria ja yritin saada sen sinne sekoontumaan. Onnistuihan se niinkin, mutta kun sokeri suli, piti taas jauhojakin lisätä. Mutta pullaa sentään eilen saatiin pitkästä aikaa:)



Tekemisiin, mihin tahansa!
T: Metsäntyttö

---

Päätin vielä lisätä tänne tämän marraskuun alkupuolella tekemäni kuvan. Metsässä kävellessäni tuli mieleen ajatus, että Jumalakin tietää, miltä edessäni ollut varvikko sitä silitellessä tuntuu. Kuvan taakse kirjoitin mm: "Jumala sanoi: Minä tiedän miltä tämä tuntuu. Minähän sen tein..."

Tekeillä: "Taas uusi hame..."

Vanhin  tytär on tässä viime aikoina väittänyt, että aina kun hän tulee kotiin, on "taas uusi hame". Olenpa sitten selittänyt, että ei ne nyt ihan uusia ole, kun joskus viime talvena tai keväänä on tehty. Hänhän oli puoli vuotta muilla mailla. No, nyt saa aiheesta sanoa, että "taas on..." :)  Nyt on tekeillä, kun löysin kirpparilta kankaan, josta joku oli hametta aikonut. Oli nimittäin kaksi hamekappaletta jo valmiiksi leikattu ja mukana oli vielä leikkaamatontakin kangasta jonkin verran. Onneksi oli, sillä  yläosa minun piti tähän itse kehitellä, joten on siltä osin oma versio. Piirsin valmiiksi leikatuista kappaleista myös kaavan vastaisen varalle ja siihen touhuun käytin suurinta löytämääni  mainoslehdykkää.

Se mainittu pykäämäni yläosa tuli yllättäen tehtäväkseni. Sen kehittely ei oikein onnistunut. Muoto oli vääränlainen, tuo joka kuvissa näkyy.  En ole tehnyt sellaista ennen, enkä suosinut ylipäätään hameita, joissa on tuollainen yläosa. Ne ovat mielestäni siitä hankalia, että se pitää olla "just eikä melkein" kohdillaan se sauma, omalle kropalle sopivalla kohdalla.

No, ehkä tästä kumminkin kelvollinen hame saadaan, sillä muotoilin uudestaaan leikkaamalla tuota ylemmissä kuvissa näkyvää omituisen näköistä palaa. Suoristelin sen muotoa. Alunperin kuvittelin, että sen yläosan muodon saisi helposti vain tuon valmiiksi leikatun mukaan... mutta eihän se niin yksinkertaista ollutkaan. Allaolevan kuvan oloinen hameesta pitäisi tulla...

Hamehomma siis jatkuu vielä.  Kangas toi minulle ihan mieleen 70-luvun. Ei vaan ole tietoa, mitä aikakautta kangas oikeasti on.  Kankaassa on muuten myös keltainen raita, joka ei näissä kuvissa näy. Ja tummat osuudet on tummaa ruskeaa, eikä mustaa.

Usko on...

Usko on sen totena pitämistä, mitä ei nähdä.
Usko on yhteyttä Luojaamme.

Se voi olla hiipuva liekki tai suuri roihu,
mutta hiipuvaakaan ei sammuteta.

Usko ei ole haaveilua.
Se on matka, jolle on varustauduttava.

Matka voi olla aarteenetsintää,
tai se voi olla sodankäyntiä.

Se voi olla voitokasta
tai tappioiden kokemista.

Hän, joka kutsui meitä mukaansa
sitoutui joka tapauksessa meihin...

...arkena, sunnuntaina, juhlapyhinä - aina.

Joulukuisen aamupäivän valo

Neulotut pyyheliinapitsit

Saimme syksyllä erinäisiä taloustavaroita kodista, jossa ne olivat käyneet tarpeetomiksi.  Niiden joukossa oli myös pyyhkeitä. Muutamassa oli puikoilla kudotut (siis useimmille ne neulotut... Käytän itse mieluimmin lapsena oppimaani tapaa sen sanomiseen)  pitsit pyyhkeiden päissä. Näistä tykkään erityisesti tuosta sinisestä, vaikka samanlaisiahan kaikki muutoin ovat.

Nämä lienevät jostain 70- tai 80-luvulta. Eilen satuin muuta etsiessäni löytämään vanhasta Suuri Käsityökerho -lehdestä (nro 11/1982) samanlaisen pitsin ohjeen, mutta lehden ohjeessa oli tuossa suorassa, pyyhkeeseen ommeltavassa reunassa vielä kapea virkaten tehty reikäpitsinen osuus. Ei ole muuten ensimmäinen kerta, kun löydän noista vanhoista lehdistä jotain tutunnäköistä.

---
Myös tällaisia saimme siitä mainitusta taloudesta samalla kertaa:  Lasikulhoja
Iittalan Kuusi-sarjan lasit
Kaunis kahvikuppipari

Vielä olisi muitakin saatuja, jotka voisivat kenties joskus päätyä  jutun aiheeksi. Mutta nyt on kuvien ottaminen vähän arpapeliä. Kuvan joko saa tai ei... riippuen siitä suostuuko kamera toimimaan.

Pannumyssyjä

Tulipa siskon kanssa puhe pannumyssyistä. Sain häneltä sitten  kuvia anoppinsa aikanaan tekemistä pannumyssyistä, joilla on jo melko paljon ikää. Näistä kaksi ylintä ovat minun suosikkini, mutta kivoja on muutkin; kuten vaikkapa keltainen.

Noita katsellessa tulee ihan itsellekin halu tehdä pannumyssy!

Muistelimme sitten niitäkin pannumyssyjä, jotka äiti osti meille kummallekin lahjaksi ehkä 80-luvun alkupuolella. Minulle tuli tuo kuvan mukainen punainen ja siskolle samanlainen tummansininen. Siskolla siihen kuului myös samantyylinen koristetyynypäällinen.

Nuo pienet kiiltävät pyörylät on pikkuruisia peilejä. Minusta pannumyssy oli niin hieno, etteihän sitä raskinut juurikaan käyttää.  Olisikohan kovin väärin, jos sanoisin, että kaiketi yhden käden sormilla voisi laskea käyttökerrat. Tietysti sekin vaikutti, että oli se kahvikeitin jo tullut kuvioihin mukaan, mutta toisinaan teepannu kaipasi lämmikettä. Tänään tuota kylläkin käytin, kun meillä on kahvinkeitin poissa pelistä ja on kahvia värkätty muilla systeemeillä.