maanantai 23. toukokuuta 2016

Aamun jännitysnäytelmä - kaatuuko hiekka-auto?


Meille tuotiin tänä aamuna hiekkaa. Ja kun meidän tie on kapea, mutkainen ja mäkinen, niin isolla autolla on tosi haasteellista tulla pihaan. Joskus on vaikkapa loka-auto tullut etuperin ja ollut vaikeuksissa yrittäessään kääntyä onnettoman pienessä pihassa. Vaivoin sentään on saatu aina auto kääntymään kuitenkin. Nyt tuli hiekka-auto peruuttamalla roskiksen luota asti, koska kuljettaja oli saanut ohjeen, että peruuttamalla tänne on tultava. Ei olisi tämä auto mahtunut kääntymään täällä.  Eli auto joutui peruuttamaan  päälle 300 metriä vaaralle mutkaista, kapeaa tietä nousten. Auton ääni kuului jo kaukaa ja siitä todettiin, että tosi hitaasti etenee. Kun vihdoin alkoi viimeisen mäen takaa näkyä autoa, sen vauhti lakkasi ja huomattiin auton olevan pahasti kallellaan. Olivat toisen puolen takapyörät menneet pehmeän tienreunan sivuun ja painuneet sinne. Oli aika hurjan näköistä kauempaakin katsella, että kuinka käy. Isäntä oli siellä lähellä, mutta minä en hirvinyt mennä jännittämään ihan lähistölle. Välillä kuljettaja kävi tutkailemassa tilannetta auton ympärillä. Minä rukoilin mielessäni, ettei auto kaatuisi ja isäntä oli kuulemma tehnyt samaa... Ja niin vain ihmeesti se kuljettaja sai  raskaassa hiekkalastissa olleen auton  nitkutettua pahasta paikasta takaisin tielle kaatumatta.






Ja tämä oli vasta ensimmäinen kuorma. Kuljettaja joutui tekemään hankalan peruutushomman yhteensä peräti kolme kertaa, sillä pihaan tuotiin hiekan lisäksi vielä kalliomursketta ja soraa. Kuljettajalla oli muuten paidan selkämyksessään hyvä teksti. Se oli suunnilleen näin: Olen tiellä vain työni takia...


Ja kun yhdet neitokaiset tuli koulusta, niin ensimmäinen homma tietysti oli kiivetä kasan päälle. Ja kohtapuoleen sain toppuutella, ettei siellä nyt tarvitsisi hame päällä hiekkamäkeä lasketella...


8 kommenttia:

  1. Kuski tuli sisulla ja taidolla, kun näkyi olevan Sisu-auto :) Ja rukoukset oli tietysti iso apu!

    VastaaPoista
  2. Onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin. :) Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinne:) Onneksi tosiaan meni tuo hiekkahomma ilman haavereita.

      Poista
  3. Huh minkä näköistä touhua! Mä en kyllä olis pystynyt edes kuvaamaan kun olisi niin jännittänyt ;D Onneksi kaikki kävi lopulta hyvin ja mukavahan siinä sitten on laskea mäkeäkin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kyllä jännittävää touhua, mutta ei onneksi asiat kääntyneet huonolle tolalle. Tuosta hiekkkamäestä, niin tytöt on kyllä siinä kovin viihtyneet (vaikka ei sitä heitä varten tuotu, kun heillä on omat hiekkansa jo ennestään). Eilen illalla katselin kun yrittivät laudankappaleilla laskea siitä, mutta eipä oikein onnistunut se:) Ja toinen kokeilu oli se, kun oli kolmipyörä laahattu keon päälle ja toisen oli tarkoitus sillä lasketella alas. Pyörät tietenkin upposi hiekkaan ja toinen yritti tuupata, mutta huonolla tuloksella:)

      Poista
  4. Hui. Multa olis kädet tärisseet kuvatessa tai unohtunut koko kuvaaminen. Onneksi kaikki meni hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se vähän turhan jännittävää kyllä. Niinpa minäkin otin kuvani vähän kauempaa käsin, kun en halunnut mennä ihan lähelle jännittämään.

      Poista