lauantai 13. kesäkuuta 2015

Pommikonekorsu ja bunkkerimuseo

Tässä taannoin kerroin epäonnisesta päivästämme (katso tästä)Sillä reissulla yksi ja toinen asia meni toisin kuin aikomus oli. Kävimme silloin myös katsomassa kahta sodanaikaista kohdetta ja otimme muutaman kuvankin niistä. Tosin nekään eivät onnistuneet toivotulla tavalla, mutta aina ei voi voittaa...

Tästä metsään...

Kun käännyimme metsäkankaalle, näkyi vasemmalla tien vieressä jokin vaalea härveli. Ehdin jo miettiä, että siinä onkin jo joku sodanaikainen juttu. No, ei ihan. Se olikin  ihan tuikitavallinen pesukoneen raato.  Sitten ajettiin metsässä pitkin verkkoaidan vieressä kulkevaa metsäautotietä. Matka perille tuntui melko pitkältä ja sitä toivoi, ettei vain tule autoa vastaan kapealla väylällä, mutta vastaantulijat eivät tainneet kovin todennäköisiä ollakaan.





                            Kentällä oli silloin vilkasta. Kaikki  lähtijät eivät koskaan palanneet... 

Näillä he lähtivät


Nyt ovat koneet poissa

Toinen käyntikohteemme oli sitten Bunkkerimuseo. Siellä oli uusittu joitakin rakenteita.




Näitä portaita  laskeuduttiin varsinaiseen bunkkeriin. Opastus ja sisäänpääsy sinne olisi ollut mahdollista hieman myöhemmin kesällä. 


Allaolevat kuvat bunkkerin sisäänkäynniltä.  Sinne saapuessamme orava pelästytti meidät juoksemalla pimeästä esiin. Kuvissa on valoisaa siellä missä oli pimeää, ja missä oli valoisampaa, näyttää pimeämmältä... Siellä ollessamme alkoi sataa ja tuulla kovasti.

Tähän jäätiin hetkeksi sadetta pitämään

Ja sitten lähdettiin juoksemaan autolle kovassa sateessa

Juuri kun olimme ehtineet autoon sisälle, valtava oksa tipahti aivan sen paikan viereen, josta juuri olimme kulkeneet. Myöhemmin saimme kuulla, että se päivä olikin ollut kovin työntäyteinen Joensuun pelastulaitokselle myrskyn aiheuttamien tuhojen takia. 

4 kommenttia:

  1. On se aikoinaan hyvin tehty, vain puuosia jouduttu uusimaan. En yhtään ihmettele jos oravaa luulit rotaksi, se kyllä tuonlaisessa pimeän hämysessä paikassa tulee mieleen. Onneksi ehdeitte pois oksan alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tuossa pommikonekorsussa muuten seinät on maavallein tuettu tuolta ulkupuolelta. Sinne kun saavuttiin, niin näytti ensin hiukan maakellarilta. Ennenpitkää varmaan joudutaan sielläkin uusimaan nuo puuosat.

      Poista
  2. Vaarallinen paikka edelleen ;). Teillä oli varjelusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli:) Toiveissa tehdä uusi käynti, että pääsisi ihan sisällekin. Joskus vuosia sitten kävimme edellisen kerran.

      Poista