perjantai 9. tammikuuta 2015

Luistelemassa

Eilen tuli yllätysreissu luistelemaan. Pienemmät neitokaiset tuli koulusta siinä puoli kolmen aikoihin ja tuolta postilaatikolta kävellessä mulle sanottiin, että pitäis mennä koulun jäälle neljän aikoihin. Nuorin oli vähän niinkuin sopinut... En ollut yhtään innostunut, enkä luvannut mitään. Haettiin kuitenkin luistimet varastosta ja jopa omani toin. Päätettiin isännän kanssa että mennään. Kylmäkään ei ollut ja hyvähän sinne  joskus tyttöjen on päästä.  Kolmen aikaan rupesin ruokaa laittamaan. Ei nimittäin tuntunut mukavalta ajatus, että luistelusta tultua siihen touhuun pitäisi heti ruveta. Mieluummin sitä ennen siis. Tein neitokaisille selväksi, että pitkää aikaa siellä ei olla.

Tässä muutama kuva menneen talven luisteluista, sillä nyt emme ottaneet kameraa mukaan. Näissä kuvissa myös vanhin neitokainen luistelemassa. Tällä kertaa hän ei ollut mukana, sillä tuli koulusta vasta tuntia aiemmin. Ja nuorimieskin jäi kotosalle.





 Muutamia koulutyttöjä siellä ole meidän lisäksemme luistelemassa. Äidit jutustelivat keskenään. Olin ainoa aikuinen, joka oli luistimilla.  Ei se minun menoni kovin tukevaa ollut, mutta en sentään kaatunut. Ei kait täsää kovin kummoinen luistelija voi ollakaan, jos kerran tai pari käy talven aikana jäällä. Luistimeni ovat kouluaikaiset eli siis 70-luvulta... Toisessa on jo häikkää kantapäässä. Joku ruuvi on noussut kantapäätä painamaan.  Vielä niitä silti on voinut käyttää. Ja jalat väsyi tosi nopeasti kuten ennenkin. Yllättävän kylmä tuuli siellä tuntui  myös olevan. Isäntä teki pienen kävelylenkin meitä odotellessa. 

3 kommenttia:

  1. Vau! Hienoa kun luistelet. :) Mä en ole luistellut koulun jälkeen, eikä ne luistimet enään mahtuis. Kerran teki mieli ostaa, mutta ajattelin katkovani luuni niillä.

    VastaaPoista
  2. Noh, kun sinne täytyy mennä niin mieluummin kuitenkin olen siellä luistimilla kuin seisoskelen kentän laidalla. Jos mulla ei olis noita vanhoja luistimia, niin voi olla ettei uusiakaan olisi tullut ostettua.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen kuhina sitä alkaa koululaisten äideillä yleensä joululoman jälkeen. Alkaa luistinten ja suksien etsintä varastoista tai kaupoista... Meillä oli ostettava nuorimmalle sauvat. Maksoi vain 5 euroa käytettynä. Yhdessä paikassa tiedän harkittavan suksien hankkimista, toisessa luistinten ja yhdessä paikassa oli tänään luistinten etsiminen käynnissä...

    VastaaPoista