lauantai 20. syyskuuta 2014

Isä ja mopo

Isällä kulki mopolla. Hänen moponsa oli merkiltään Jupiter. Sellainen, jossa molemmin puolin moottoria (Sachs) oli polkimet (kuten polkupyörässä) ja joilla se polkaistiin  käyntiin. En ole varma, oliko mopo sama koko minun muistoissani olevan ajan, mutta samanmallinen ainakin. Alunperin se oli vaalea, kait vaaleansininen. Eräänä kesänä isä päätti maalata sen. Vihreää ja keltaisia yksityiskohtia. (Myöhemmässä kuvassa ei näy keltaista vaan sinistä. Isä maalasi ne myöhemmin uudelleen tai toinen mahdollisuus on, että muistan vain väärin). Ja ainakin jossain vaiheessa hän värkkäsi siihen punaisesta keinonahasta uuden satulanpäällisenkin. Oli siis räväkät väriyhdistelmät. Minä tahattomasti vielä lisäsin sitä räväkkyyyttä. Sain nimittäin osallistua mopon maalaamiseen. Siinä halusin olla niin ahkera, että maalasin enemmän kuin oli tarkoituskaan. Maalasin nimittäin mopon vanteetkin. Siinä oli hankala työ pinnoja väistellessä. Kun isä sitten tuli katsomaan maalaustouhuni edistymistä, hän kauhistui.  Ei hän ollut tarkoittanut vanteita maalattavaksi, mutta tehty mikä tehty. Vihreät ne sitten olivat.  Maalaustouhua tehdessäni olin arviolta 10 - 12 vuotias.

Kuva Kiilholman koulun pihalta,  jossa  asuimme jonkin aikaa. Mopo tässä vielä vaaleassa asussaan
Sillä mopolla isä vallan kulki kaikki reissunsa. Hän ajoi mopolla myös veljiään tapaamaan yli sadan kilometrin päähän Lempäälään. Sai siinä jonkinaikaa körötellä. Siihenaikaan nykyaikaisemmissa mopoissa (ne nyt pappa-Tuntureiksi nimitetyt) saattoi olla edessä sellainen tuulisuoja. Isän mopossa ei sellaista ollut. Kerran hän osti kuitenkin jonkinlaisen, kai tuulisuojan tai sadesuojan.  Se oli kummallisen näköinen tötterö, joka oli siis päähänlaitettava. Miten sen nyt selittäisi... siis vähän niinkuin kukkapurkin (en nyt muutakaan sanaa keksi)  muotoinen, molemmista päistä avoin ja läpinäkyvää muovia ja jollain remmisysteemillä päähän laitettava. Se siis sojotti kasvoilla ja en kyllä oikein käsitä, kuinka se oikein saattoi olla hyödyllinen kapistus. Jotenkin on sellainen mielikuva ettei se paljon olisi käytössä ollutkaan. (Sain tekstarin, jossa Leena-ystäväni vielä muistaa, että se oli tosiaan sadesuoja. Isä oli sanonut sen uittavan vedet kenkiin, jos ei ollut saappaat jalassa. Se päätyikin sitten meidän majaleikkeihimme. Kiitos Leena!)

Isän hoidossa oli silloin myös pikkusiskoni, joka ei vielä ollut koulussa. Hän sai sillä tietenkin kyytiä mopon perässä istuen. Ja minä sain toisinaan haeskella sitä mopoa kaupan tai huoltoaseman edestä, kun isä ei ollut sopivassa ajokunnossa sitä itse ajamaan kotiin. Eräänkin kerran, 14 vuotiaana, se piti hakea erään kaupan pihasta. Ja kas, juuri kun olin sitä siitä ottamassa, siihen tuli poliisiauto. He tietysti heti kysyivät, että en kai aio  sillä ajaa. No en aikonut. Taluttaa se piti ja se oli aika raskaskin työnnettävä, mutta eipä onneksi matka ollut ylettömän pitkä. En enää muista, että mahdoinkohan lasketella vapaalla sen viimeisen mäen alas  kuitenkin.

Tästä äidin mekosta sain idean siihen äskettäin tekemääni vanhantyyliseen raitamekkoon
Isä halusi opettaa minutkin mopolla ajamaan ja minä  halusin sen oppia! Halusin kai jotenkin käydä pojastakin siinä samalla... Isä olisi toivonut hänellä olevan pojankin, vaikka hän meitä tyttöjäkin rakasti. Hänelle olisi ollut tärkeää, että hänen sukunimensä olisi jatkunut. No, isä opetti minut todella ajamaan. Ehkäpä joskus kirjoitan lisää mopoista.

3 kommenttia:

  1. Niinpä oli, muistan ne vanteet myös. Jaska osallistui satulan koristeluun, teki mustat varpaan jäljet. Niitä hinkattiin porukalla pois. Käytiin eilen isäsi haudalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Jaskan mielestä pelkkä punainen oli kai tylsä :) Oli muuten hyvä kun korjasit ja täydensit tätä juttua sillä tekstarilla. Laitoin korjaukset tuohon juttuun. Kiitos!

      Poista