maanantai 15. syyskuuta 2014

Ei nyt sukkahousuja... arjen sankarille

Eilen illalla alkoi tuntua, etten nyt viitsi miettiä tämänaamun vaateasioita, eli etsiä sopivaa hametta sekä varsinkaan sukkahousuja kylmään ilmaan. Illallahan oli jo arvattavissa, että tämä aamu on kylmä. Mittarisssa on  asteita vain 4,1. Kello on nyt noin 6.30.

Minulta on viime päivinä sitäpaitsi mennyt "nailoneita" rikki ainakin kolmet. Vaikka käytänkin aika paksuja nykyään. Kuitenkin täällä hiekkaisilla teillä kävellessä, aina joku hiekanmuru tuntuu olevan kengässä ja sehän pitää saada heti karistettua pois tai se on sukkahousujen menoa. Olen kyllä sukkahousuja hamstrannut, mutta siltikään ei viitsisi uusia jatkuvasti ottaa käyttöön.

Päätin siis tänä aamuna päästä helpolla ja se on nyt sitten vain farkut ja t-paita. Eipä ainakaan sukkahousut hajoa.

---

Kun oli pienemmät neitokaiset saateltu taksiin, oli meidän muiden vuoro lähteä, kukin tahollemme. Samalla kyydillä me kaikki neljä isoa lähdimme. Ensin vietiin nuorimies  lähimmälle juna-asemalle.  Sitten kiiruusti keskustaan. Siis hitaasti kiiruhtaen.

Matkalla tuli puheeksi täkäläisten teitten huono kunto. Täällä syrjäkylillä tiet senkun rapistuu. Tiemäärärahoja vain vähennetään jatkuvasti, vaikka korjaustarpeet kasvavat. Homma tuntuu hoituvan sillä, että laitetaan vain pienemmät nopeusrajoitukset. Nettiyhteyksien pitää olla huippunopeat, mutta kun pitäisi ihan oikeasti päästä kulkemaan, niin se käy joiltakin kyliltä aina vain hitaammin. Onneksi meillä ei ole pitkää matkaa kunnon tielle.

Vanhin neitokainen ehti sentään  surkeasta reitistä huolimatta  opinahjoonsa ajoissa (koulu alkoi klo 8). Minä ja isäntä suunnistimme sitten ruokakauppoihin. Kaupassa piti sitten suunnistaa myös wc-paperia  hakemaan. Siinä hyllyn päässä oli iso teksti: Tapaa arjen sankarit! En jäänyt tutkailemaan, oliko se paperifirmojen tuotetta vai kaupan omia juttujako, mutta teksti jäi mieleeni hauskana asiana. Juuri äskenhän kirjoitin jutun arjen sankareista. Joten kyllä sitä kai sankareita ollaan kun ne kerran  kaupassakin niin sanoo... tai sitten se on vain mainospuhetta!:)

---

Iltapäivään asti jaksoin olla farkuissa. Kaupasta tulon jälkeen söimme isännän kanssa. Sitten tuumin, että kun mulla nyt on farkut valmiiksi jalassa ja sääkin on hyvä, niin pitäisi kait käydä vähän marjoja poimimassa. Vähän niitä tosiaan poiminkin. Sieltä tullessa olikin sitten jo kuuma ja niin farkut vaihtuivat hameeseen jälleen. Ja sisällähän ei nyt sukkahousuja tarvi.

2 kommenttia:

  1. Kohta varmaan pitää täälläkin laittaa sukat jalkaan. Viime vuonna se oli lokakuun alku, kun aloin käyttää sukkia ja huhtikuun alussa jätin pois. Vielä on kesää jäljellä ja paljaat varpaat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän yleensä kans pitkittää sitä paljasvarvas- aikaa, mutta on niitä jalanlämmittimiä ollu jo pakko ottaa käyttöön.

      Poista