torstai 24. heinäkuuta 2014

"Mitään" en löydä

Olen jonkin aikaa hautonut ajatusta jutusta, jossa olisi menneiltä vuosikymmeniltä muutama vaatekappale ja tavara.  No, lähdinpä varastoon pönkimään. Jotain juttuun sopivaa löysin ja kokosin samaan pussiin odottamaan kuvausta.

 Sitten aloin etsiä erästä pientä punaista takkia. Sitä ei tietenkään näkynyt missään. Sisällä se ehkä onkin, vaatekaappini ylähyllyllä. Joka muuten on muodostunut  eräänlaiseksi välivarastoksi. Siellä majailevat myös korjausta odottavat vaatteet - joskus niinkin kauan, että lapsi on jo ehtinyt kasvaa liian isoksi vaatteeseen.

Tulin siis sisälle ja päätinkin ensin etsiä erästä harjaa ja ikivanhaa purulelua pöytäni laatikoista. En löytänyt kumpaakaan. Sen sijaan löysin päiväkirjani 70-luvulta. En kumminkaan päässyt lukemaan sitä, kun en muistanut mihin sen avaimen olinkaan laittanut.  Sitä ei löytynyt ilman kohtuutonta vaivaa. Yritin sitten tehdä "MacGyverit" eli hakasesta vääntää jonkinlaista avainta. Ei auennut lukko minun konsteillani ja en tälläkertaa viitsinyt lukkoakaan hajottaa, kuten joskus toiselle kirjalle tein... Keksin sitten, että jospa se avain onkin korulaatikossani, mutta sekin oli jossain hukassa nyt ja lasten leikit tietenkin viritettynä juuri niille kohdin, josta minun olisi pitänyt päästä etsimään. No vaatekaapille sitten sitä takkia etsimään. Sen eteen oli puolestaan aseteltu nukensänky...

No nyt just yksi neitokainen ilmoitti löytäneensä korulaatikkoni. Jospa pääsis sitä päiväkirjaa tutkimaan.

Kiva, kiva! Ei se ollut sielläkään. No joskus toiste.

----

Puoli vuotta myöhemmin: Muutama päivä sitten se päiväkirjan avain löytyi...  Se oli laatikossa, jossa on vanhoja ja ulkomaisia kolikoita. Eilen sitten (26.1.15) rupesin lueskelemaan sitä kirjaani. Se oli välillä hauskaa ja nauroin ääneen vedet silmissä ja nauratin muitakin lukemisellani. Samalla sain huomata, että muutamat kirjassa mainitut ikäiseni ovat jo poistuneet elävien kirjoista.  Hyödyllistäkin se oli, sillä siellä oli merkittynä joitakin juttuja, joista sain taas tietooni unohtuneita ajankohtia tapahtumille.

4 kommenttia:

  1. Hihi, tuli mieleen Pesonen ja Viirun syntymäpäivä lastenkirja. Siinä Pesonen joutui hakemaan kaikenlaista, ennen kuin sai Viirun syntymäpäiväkakun valmiiksi. Joskus se on hyvin työlästä, näin lapsiperheessä ja äitihän aina joustaa omien asioiden kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikit ja rojut leviää aamusta alkaen pitkin lattioita kuin laava... Tähän aikaan illasta sitten saa ruveta hokemaan niitten keruuta.

      Poista
  2. Sinulla on siskoseni sana hallussa kun kirjoitat. Sait hymyn huulille...miltei aloin nauramaan ääneen, kun kirjoitit yrittäneesi tehdä "MacGyverit"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt juuri täällä viritellään sitä "kaiveria" katsottavaksi.

      Poista