sunnuntai 18. helmikuuta 2018

"Happamia" sanoi kettu...

Mutta mitähän mieltä on näistä vaikkapa lintu nyt?








Minun mielestäni ne oli ainakin kivan näköisiä:)  Yleensä suosin "luomukuvia", mutta nyt kokeilin kuviin  nykytekniikan suomia mahdollisuuksia kuvanparannuksen ja suodattimien muodossa. Niin oli parempi. Kuvat tuntuivat "luomuna" jotenkin vaisuilta.


lauantai 17. helmikuuta 2018

Lapsuuteni taulu 70-luvun alusta

Vuonna 1973, vasta äskettäin kymmenen vuotta täyttäneenä, olin saanut tämän taulun. Olen taulun taakse omakätisesti töhertänyt merkinnän siitä. Taulu on  tullut joulun aikoihin. Äitini oli ollut kyseisessä talossa karjanhoitajana muutama vuosi aiemmin; siinä vaiheessa, kun muutimme Pomarkkuun, mutta sen jälkeenkin talon väki muisti meitä useita vuosia joulun aikaan.





Siskonikin sai taulun. Siskon taulussa oli useampi kissa. Joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla näin jossain myynnissä samanlaisia kuvia, kuin minun ja siskoni taulut olivat. Ne olivat uusintapainoksia näistä vanhoista kuvista.


maanantai 12. helmikuuta 2018

Viimeviikon raapusteluja

Nämä tekeleet ovat viimeviikkoisia. Tai yksi näistä aloitettiin kyllä jo viime vuoden puolella muistini mukaan, mutta väriä sai vasta nyt.


Vähän köyhät on aiheet, mutta kun aamuisin tuijottelee kynttilälyhtyä, niin välillä tekee mieli saada se kuvatuksi paperillekin.

Ja se vasta arkiselta tuntuu, kun sipulipussikin rupeaa kelpaamaan kiinnostavaksi aiheeksi... Tuo on se, joka tuli piirretyksi jo aikaa sitten ja sai värinsä vasta nyt.





Tässä on piirroskuva mekosta, joka on ihan oikeasti tehtykin - vuosi sitten. Muistelen, että minulla oli jonkinmoista yritystä silloin saada se valmiiksi pääsiäiseksi, mutta kun se ei siihen ehtinyt, niin kiinnostus lopahti muutenkin ja se hautaantui kaappiin. Olen kuitenkin ajatellut tätä ikäänkuin pääsiäismekkona. Ehkä tästä joskus tulee kuva vaateblogiinkin sitten. Ensi kuussahan se pääsiäinen taas olisi... joten oli aika kaivaa mekko varastosta jo esiin.





Isäntä on viime aikoina tavannut minut useana aamuna piirustuspuuhissa keittiöön tullessaan. Niinpä hän tänään yllätti minut ostamalla minulle uuden vesivärilehtiön, pakkauksen vesivärikyniä sekä pyykumin ja teroittimen.

 Mukava yllätys:)  Kiitos isäntä!



torstai 8. helmikuuta 2018

Perinteisellä kirjeellä

Perinteisellä kirjeelläkin on vielä jonkinmoinen sija, ainakin meillä. Eihän noita juuri meillepäin tule, mutta joskus harvoin kirjoitan itse. Viime viikolla lähti kirje äidille. Keskiviikkona postitin ja perjantaina hän oli sen saanut. Kerroin siinä hänelle hieman meidän matkalle lähtijän jutuista. Olisinhan voinut soittaakin, mutta ajattelen, että hänen on toisinaan kiva löytää kirjekin laatikostaan.

Se oli jompikumpi noista lehtiöistä, josta paperin siihen kirjeeseen otin.


Niissä on ihan yksinkertainen, viivoitettu paperi, ilman mitään koristuksia. Samanlainen konstailematon paperi on tässäkin:


Tuo käsin kirjoitettu teksti lehtiön päällä ei ole minun käsialaani... omani on aikamoista harakanvarvasta.

Mutta sitten vähän vanhempiin papereihin. Tämä paperinpuolikas on ehkä jostain vuosituhannen vaihteesta. Sitä on tosiaan vain pari puolikasta jäljellä, ja samasta setistä talteenotettuna pari kaunista kirjekuoren kulmaa ja samoin parin paperin kulmat.





Tässä mennäänkin jo 70- ja ehkä 80-luvun papereihin. Tuosta tytönkuvalla varustetusta en muista, kumpaa vuosikymmentä se on. Sen alla on yksi lapsuuteni paperi, jonka paperin kuviointi on ikäänkuin kangaskuvioinen. Ja niinhän tuo kulman kukkakimppukin näyttää suurennettuna ihan kirjotulta.






Tuossa alla on yksi suosikkini! Lapsena sain, joululahjaksi kai, tällaisen kirjesetin. Kuoria ei ole tallella enää, mutta papereita on useampikin. Nuukasti on siis käytetty niitä. Paperi on oikeasti vihreää, vaikka ei kuvassa siltä näytä.




Tuossa setin muovikansissa lukee: "Mitä jäi sanomatta - kerro se kirjeessä!"


Paperitaiteen kirjesetti 70-luvulta. "Mitä jäi sanomatta - kerro se kirjeessä!"


Tässä taas "nykyaikaa" edustava paperi. Näitäkin löysin vain tämän yhden, ja kuoria en ollenkaan, vaikka luulin, että niitä vielä jossain olisi ollut. Olisin saattanut tällaista äidin kirjeeseen käyttää, ellei tässä olisi ollut yläkulmassa jo kynänjälkeä yhden sanan verran tuolla yläkulmassa, joka ei kuvassa näy.




Tässä, myös "nykyaikaa" edustavana, yhden laiva-aiheisen setin kannet. Muuta ei ollut jäljellä siitä. Kovasti siis on ollut suosittua, kun kerran on  kaikki tullut käytettyä.




Ja sitten kirjekuoria.  Tuollaisen kirkon kuvalla varustetun kuoren valitsin äidin kirjeeseen. Onhan siinä mielestäni Pomarkun vanhan kirkon kuva, tai jos se ei se ole, niin on kovin samanlainen. Nämä löysin muutama vuosi sitten yllättäen Tokmannista. Missään ei lue, mikä kirkko on kyseessä:(





Jutun kuvituksena kaikki löytämäni kirjepaperit, siis omani. Tyttärillä voi sitten olla laatikoissaan lisää. Alla olevat kuvan kirjelehtiöt ainakin esittelin jo aiemmin yhdessä jutusssa: Kirjepaperit.  Jos sitten olenkin nämä kaikki muutkin jo näyttänyt, niin ei voi mitään:) Kirjepapereista kiinnostuneille vinkkaisin vielä, että Sessen blogissa oli paljon enemmän erilaisia papereita nähtävillä, kuin tässä minun jutussani: Ilo elää: Kirjepapereista








tiistai 6. helmikuuta 2018

Martta oli rohkea nainen

Martta ei jäänyt aikailemaan, kun hän jonkin ajatuksen sai. Toimeliaana ja rohkeana naisena hän ryhtyi heti toimeen ylenmääräisen tuumailun sijaan. Niinpä hän nytkin rohkeasti toteutti ajatuksensa: kutsua heille vieraaksi tuo Jeesus, jonka hän vastattain oli tavannut. Olihan se rohkea veto, kutsua vieraaksi niin suuri opettaja, ja niin vähän aikaa tuntemansa henkilö, mutta Martta oli kuullut hänen puhuvan, ja se teki häneen niin suuren vaikutuksen. Tietenkin kaiken sen ohella, mitä tuon Jeesuksen sanottiin tehneen.



Hänen sisarensa ihmetteli Marttaa. Kuinka hän saattoi noin toimia? Eikö olisi pitänyt olla vähän varovaisempi kuitenkin? "Ehkä noin yleensä." Vastasi Martta. "Mutta tämä on erikoistapaus", tuumi hän, ja ryhtyi heti valmistamaan kotia siihen kuntoon, että vieras seurueineen saattoi sinne tulla, ilman, että hänen emäntänä pitäisi hävetä huusholliaan.
Mutta Maria pohti edelleen. Mitä heidän veljensä sanoisi? Miten Lasarus suhtautuisi Martan toimintaan?

Mutta sitä hänen ei olisi tarvinnut pohtia, sillä Lasaruspa tuli yhtä matkaa vieraiden kanssa. Lasarus oli ollut kuulemassa Jeesuksen puhetta hänkin. Samalla hän oli kuullut ympärillä olevien ihmisten puheita niistä ihmeellisistä teoista, joita hänen sanottiin tehneen. Hän halusi kuulla lisää. Ja sitten hän saikin joltain kuulla, että hänen toimekas sisarensa olikin kutsunut Jeesuksen peräti heidän kotiinsa. Hyvä Martta! hän ajatteli mielessään hymyillen, sillä ehkä hän ei itse sentään olisikaan rohjennut  sellaista tehdä.



Mutta nyt olivat vieraat jo tulleet. Puheensorina kuului sieltä, missä he olivat. Martalla oli kamala kiire. Hän halusi panna parastaan, sillä eihän tällaista vierasta heille joka päivä tulisi. Eikö hänen sisarensa voisi jo tulla hänen avukseen, Martta tuskaili mielessään, kun pyyhki hikeä otsaltaan. Martta kantoi astioita pöytään. Sitä tehdessään hän katsoi sisartaan merkitsevästi ja nyökäytti hänelle päätään sinne keittiön suuntaan. Sisar vain vilkaisi nopeasti häntä ja käänsi äkkiä katseensa poispäin.

Martta paineli sisälle. Hän tunsi sappensa alkavan kiehua, sillä sisar oli aivan varmasti nähnyt hänen katseensa ja käsittänyt, mitä hän sillä tarkoitti. Hän huomasi, että alkoi kiireissään ja hermostuksissaan hosua touhutessaan, sillä vaikka hän oli jo kantanut pöytään ruokaa, niin eihän siinä vielä ollut kaikki. Tämänhän piti olla juhlallinen tilaisuus hänen mielestään, mutta se meni pilalle hänen sisarensa välinpitämättömyyden takia. Martta kurkisti varovasti sinne, missä vieraat olivat; ja mitä hän näki: siellä hänen sisarensa jo istui vieraan jalkojen juuressa kuuntelemassa, eikä hänellä selvästikään ollut aikeitakaan tulla hänen avukseen tänne!

Nyt Martta koppasi pöydältä seuraavan kulhon ja kiikutti sen pöytään. Hän oli niin ärtynyt, että nyt hän sanoisi niin selvästi, että viesti menisi varmasti perille. Marialle hän aikoi sen sanoa pärskäyttää, mutta pöydän ääreen tullessaan hän päästikin suustaan: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvlemaan? Sano hänelle, että hän minua auttaisi."  Noin hän tulikin sanoneeksi, sillä hän oli huomannut senkin, että Jeesus katseli tarkkaan hänen toimiaan. Mutta mitä sanoi tuo odotettu vieras, jolle hän tässä juhla-ateriaa puuhasi? "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellista on vain vähän, tai yksi ainoa." 


Mitä...?

Ja vielä Martta kuuli: "Maria on valinnut hyvän osan, jota häneltä ei oteta pois." Martta tunsi kasvojensa sävähtävän punaiseksi. Hiljaisuus oli käsinkosketeltava. Aika ikäänkuin hidastui.  Mariakin näytti hämmästyneeltä. Ja kaikkien kasvot tuntuivat katsovan häneen. Martta kääntyi hiljaa ja pakeni keittiönsä hiljaisuuteen. Nyt siellä tuntuikin olevan rauhallista ja hiljaista, vaikka se äsken oli ollut kovan kiireen paikka. Hän istui tuolille rauhoittumaan. Hän mietti kuulemaansa. Eikö Jeesus ymmärtänyt? Eikö hänen sisarensa ymmärtänyt? Martta istui ja pohti kauan. Mutta kun hän siitä nousi ja jatkoi  hissukseen puuhiaan,  hän tiesi aivan varmasti yhden asian: Jeesus tiesi kaiken! Ja Jeesuksen äänessä ja hänen sanoissaan, oli ollut kuitenkin lempeä rakkaus häntä kohtaan. Hänen ei tarvitsi yrittää ansaita sitä olemalla moitteeton emäntä...



(Jos haluat lukea tämän tapauksen ja sen sanatarkat sanomiset,  niin se löytyy Raamatusta Luukkaan evankeliumin luvusta 10, jakeet 38-42)

Olen viime aikoina enemmänkin miettinyt näitä Betanian sisaruksia ja yrittänyt kuvitella tapahtumia, sanomisia ja ajatuksia. Tänä aamuna syntyi tämä teksti.




Johanneksen evankeliumissa sanotaan:
"Ja Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta." Joh. 11:5






maanantai 5. helmikuuta 2018

Kummatkin kilpailivat huomiosta

Tänä aamuna hämmästyin sitä valon määrää, joka jo tavalliseen uloslähtöaikaamme klo 7 jälkeen  luonnostaan oli. Taskulamppukin meillä oli, mutta sitä ei olisi tarvittu.

Toisaalla nouseva aurinko
ilmoittteli jo kohtapuoleen saapuvansa näkyviin 
värjäämällä taivaanrannna persikalla. 

Toisella puolella
 päivän tieltä  väistyvä kuu
 puolestaan loisti vielä kirkkaana
 sinisellä taivalla.

Kummatkin kilpailivat huomiostani, 
toinen oikealla, toinen vasemmalla puolellani. 

Kuvaa en silti ottanut kummastakaan, koska totesin, etteivät ne ole sitä mitä silmilläni  näen... ja muutenkin tuntuu, että enkö jo olekin ottanut kuvia niistä ennenkin...

Mutta tällaiselta näytti vuosi sitten helmikuussa...



Ehkäpä ei ihan samanlaista kuin tänä aamuna, mutta vähän sinne päin:)






Hyvää alkanutta viikkoa!

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Katse valoa kohti




En tiedä kuinka teidän on, mutta itse huomaan, että yhäkin kaipaan pöydälle aamuisin sitä palavaa kynttilää. On jotakin mihin silmänsä kiinnittää sen ympärillä olevan pimeän sijasta. Jotenkin minusta nimittäin tuntuu, että vaikka siinä keittiön pöydän yllä on tietenkin se valo, niin pimeys ympärillä on jotenkin kokoon puristava, kuin ahdistavat seinät. Ajatukset helposti kääntyy aivan sisäänpäin ja mietteet helposti synkistyvät. Ihan pienestä ajatuksenkipinästä voi mennä mietteet vallan synkille urille. Monesti sitä saa ihan tietoisesti yrittää kääntää niitä ajatuksia synkistelyn puolelta pois. Yleensä otan esiin jonkin hartauskirjan. Siinä saattaa olla jokin rohkaiseva jae, joka kääntää ajatukset valoisammille urille. Tänä aamuna se oli tällainen:

"Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme, 
ja enemmänkin:
  hänet on herätetty kuolleista, 
hän istuu Jumalan oikealla puolella 
ja rukoilee meidän puolestamme!"
Room. 8:34 (1992 käännös)



---
Kuvassa pöydällä oleva kulho on Muurlan, nimeltään Tähti.  Lapsuuskotini peruja. Siinä paloi tänään loppuun kynttilä, jonka toinen nuoremmista neitokaisista oli joskus koulussa tehnyt. Kirja taustalla ei ole minun hartauskirjani, vaan Anni Polvan Maija panee tuulemaan vuodelta 1969. Nuorimmaisen jäljiltä keittiön pöydällä.





Voi ei! Kirjasta kuvan otettuani tajusin, että sekoitin paikan, josta neitokainen oli ollut lukemassa.... 

---

Ja laitetaan nyt vielä tämäkin, kun vaatteita tykkään ajatella: Päivän asuna Pitkä ruskea hame ja neuleviitta. Näissä olen viihtynyt jo muutaman päivän.


perjantai 2. helmikuuta 2018

Vanha Sorja-kaava - oli vähällä joutua roskiin

Olin Joensuussa yhdellä tunnetulla kirppiksellä. Kaivelin muovikorissa olevia kaavoja. Niitä oli paljon. Yht'äkkiä käsiini tuli sieltä kaavapakettien välistä kiinnostavan näköinen, tavallista vanhempi kaava. (Oli siellä muutama muukin vanha).



Minun esiin vetämäni paketti oli vain kovin ohut. Rupesin heti epäilemään, etteivät kaikki osat ole tallella ja tutkin asiaa. Oikeassa olinkin, sillä mekosta oli vain yksi ainoa kaavan osa paketissa, eli helma. Sitten keksin, että tutkinpa korin koko sisällön, sillä joskus olen nähnyt irrallisia osia siinä. Ja kas, sieltähän löytyi irrallisia, ryppyisiä osia, jotka olivat samannäköistä paperia, kuin löytämässäni kaavapaketissa. Menin kassalle ja siellä selitin mikä on ongelma; kuuluvatko kaavat pakettiin. Niitä sitten siinä kassalla yhdessä myyjän kanssa tutkittiin ja todettiin, että löytämäni osat eivät tähän pakettiin kuuluneet, koska tähän kaavaan ei kuulunut erikseen leikattavia hihoja. Sanoin sitten, että en kaavaa otakaan, kun eivät kaikki osat ole tallella. Mitäpä teki myyjä? Hänpä rempseästi otti iralliset osat pöydältä hyppysiinsä, samalla rypistäen ne, ja heitti roskakoriin. Samoin hän nappasi kaavapaketin ja teki sille samoin. Minä silmät pyöreinä katselin ja kysäisin vähän kauhistuneena jokseenkin näin, että "Et kai sää heitä niitä roskiin?" Ja niinhän hän teki. Sitä en todellakaan halunnut, joten kiireesti ilmoitin sittenkin ostavani sen kaavan. Hän noukki sen takaisin pöydälle ja hinnaksi määräsi 0,30 euroa. Mutta sinne roskiin jäi jostakin kaavasta sitten yläosat: hihakappale, etu- ja takakappaleet ja jokin vyötärölle kuuluva osa. Harmitti sitten autolle mennessä, etten vaatinut niitäkin sieltä vielä esiin otettavaksi.




Tässä kaavassa on tuo yläosa aika yksinkertainen, koska ei niitä erikseen leikattuja hihojakaan ole. Toivon, että voisin joskus kehitellä tähän itse sen yläosan kaavatkin ja tehdä mekon tämän mallin mukaan, kun muuten ompeluohjeet kuitenkin olivat paketissa tallella.

Mitä tästä opin?  Tutki itseksesi, ovatko osat tallella, äläkä ainakaan vie irrallisia osia kassalle! Eivät kaikki välitä tämmöisistä, vaikka vanhoja ovatkin. Eikä kirppiksillä kaiketi ole kellään aikaa paneutua tutkimaan tuommoisia yksityiskohtia, että jos jokin osa on irrallaan, niin etsittäisiin sille mahdollisesti oikea paikka. Itseäni vain jäi harmittamaan, sillä voihan olla, että nyt joku harmittelee jostain kaavapaketista puuttuvia osia.

Onko tuo kaava 50-lukua?

torstai 1. helmikuuta 2018

Jäkäläistä







En tiedä teistä, mutta omasta mielestäni tuntui jotenkin virkistävältä  vaihteeksi katsella tällaisia  lokakuussa otettuja jäkäläkuvia.... 




"Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;
vaan jos hän on murheelliseksi saattanut,
hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa."

Valitusvirret 3:31-32

maanantai 29. tammikuuta 2018

Sinne meni...

Noin kirjoitin tänään yhdelle muistikirjani sivulle otsikoksi. No, mikä sitten meni? Vanhin neito
puoleksi vuodeksi muille maille... Aamulla lähti junalla Joensuusta Helsinkiin klo 5.15 ja näihin aikoihin  pitäisi olla matkansa määränpäässä; Ranskan Toursissa. Koko päivän on saanut matkustaa. Minä ja isäntä ei osattu tänään ruveta mihinkään.


Minulla "soi" jossain vaiheessa päässä eräs laulunpätkä:  "...Joku kertoi hänen nousseen koneeseen, toinen junaan taas astuneen... mulle sama on kuitenkin, pois on..."




Neitosen pitkän matkan mahdollisti opiskelupaikkansa järjestämä opiskelijavaihto. Nyt sitten vain odotamme viestiä, että on päässyt ihan majapaikkaansa asti ja  saisi vihdoin levätäkin matkastaan.

Kuvat ovat neidon ottamia hänen aiemmalta reissultaan, kun oli kolme viikkoa Saksassa viime keväänä. Sekin reissu oli opiskelijavaihtoa.