maanantai 16. tammikuuta 2017

Pienet rannekkeet jämälangasta

Minulla oli aivan pieni määrä joskus kirppikseltä ostettua  jämälankaa. En tiennyt mitä siitä tekisin, riittäisikö se oikein mihinkään, joten kokeilin ajankulukseni ensin joitain pyörylöitä tehdä. Tein niitä sitten kolme samanlaista ja kaksi erilaista. Vielä näytti lankaa olevan ja kokeilin kapeaa "huivimaista" virkkuuta. Kun se oli jo saanut vähän pituutta, mallailin sitä ranteeseeni. Se oli liian lyhyt, mutta siitä sain idean, että olisi rannekkeena kiva. Sitten loppui lanka...  No purin isoimman niistä pyörylöistä. Olihan se vähän hankalaa, pörröistä lankaa kun oli, mutta siitä sain kuitenkin tarvittavan pätkän ranneketta varten.  Ja kun se ranneke oli valmis, ompelin sitten vielä ne kolme samanlaista pyörylää toiseksi rannekkeeksi.


Nämä rannekkeet ovat ihanan pehmeää lankaa, joten sopivat senkin vuoksi hyvin ranteisiin.


 Minulla on tuossa myös pari salomoninsolmuilla aiemmin tehtyä minihuivia, jotka myöskin ovat sellaisista langanlopuista tehtyjä. Ovat ne kuitenkin sen kokoisia, että ne saa kaulaansa kietaistua.


Hyvää alkuviikkoa itse kullekin!

12 kommenttia:

  1. Kivat pörrörannekkeet ja nuo huivit näyttävät kivan ilmavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ja vaikka en sitä tehdessäni niin osannut ajatellakaan, niin sattui niin sopiva lanka noihin rannekkeisiin ettei kutita.

      Poista
  2. Onpa kivoja ja lämpimännäköisiä käsitöitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)Olin tosiaan yllättynyt, että ihan oikesti tuntuivatkin ranteissa lämpimältä, vaikka noin harvaa virkkuuta ovatkin.

      Poista
  3. Hienot ja hyvä idea. Kauniit huivit. :) Mä aloin myös ylijäämä lankojen kutomisen. Hyvää viikoa teille myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Se on kivaa kun saa ne langanloputkin joksikin tehtyä. Meillä tosin niitä neitokaisetkin nyt käyttää... tekevät niistä yhtenään keppihevosille jotain päitsiä, suitsia tms.

      Poista
  4. Onpa tosi söpöt rannekkeet! Ja hienot huivitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Rannekkeet sopinevat yhteen ainakin yhden neuletakkini kanssa, samoin yhden samettijakun kanssa.

      Poista
  5. Onpa kiva idea ja ovat niin kauniita. Myös huivit ovat kauniita. - Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos, samoin sinne! Huivitkin joskus, vaikkakaan ei kovin usein, ovat olleet kaulanlämmittimenä sisällä.

      Poista
  6. Minä pari vuotta sitten neuloin puikoilla ranteenlämmittimet (vähän pitemmät) ja on niitä tullut käytettyäkin, kun ovat myös kivan pehmoista lankaa :) Noista Salomoninsolmuista en tiedä mitään,mutta hienot huivit .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joskus miettinyt, että kutoisin jotkut pidemmät, mutta ei ole vielä tullut aloitettua. Varmaan noissa ranteenlämmittimissä käytettävyyteen vaikuttaa aika paljonkin just tuo, että on pehmeää se lanka. Jota asiaa en kyllä olisi tajunnut lainkaan ajatella, ennenkuin sain nämä omani tehtyä:) Noita Salomoninsolmujen virkkausta opettelin muutama vuosi sitten, kun katsoin netistä Dropsin ohjevideota: http://www.garnstudio.com/video.php?action=search&w=salomoninsolmut&lang=fi

      Poista