Tietä pitkin kulki vaeltaja. Hän oli vaatimattoman näköisesti
varustautunut. Ei ollut hänellä hienoja vaatteita ja hänen
matkavarusteensakin olivat kovin kehnon näköiset. Mikä lie köyhä,
ajatteli hänen ohitseen hienoissa varustuksissaan porhaltanut toinen
matkalainen.
Tämä toinen oli matkalla kauas. Hän oli tälle
matkalleen hankkinut kalliit varustukset, koska hän tavoitteli pääsyä
kuninkaan puheille. Tai no, jos nyt edes pääsisi esittämään asiansa
jollekin hänen palvelijalleen ensin. Se häntä hieman huolettikin, kuinka
se mahtaisi onnistua. Eihän hän tuntenut sieltä ketään. Olihan hän
tosin varannut mukaansa arvokkaita lahjoja, ne varmaan avittaisivat
hänen asiaansa, hän itsekseen myhäili, vaunujen vieriessä eteenpäin.
Kyllä se sisäänpääsy varmaankin hänen lahjojensa myötä onnistuisi.
Ensimmäinen
vaeltaja oli jo hieman väsynyt. Hänen jalkojaan särki ja hänestä olisi
tuntunut hyvälle päästä edes vähäksi aikaa vaunujen kyytiin. No, hän
istahti kivelle lepäämään. Siinä hän mietti matkaansa, samalla katsellen
äsken ohiajaneiden vaunujen lennättämiä pölypilviä kaukana edessään.
Tämähän oli hänen tapansa matkustaa; raikkaissa tuulissa, hitaasti
kiiruhtaen. Välillä hän tapasi ihmisiä, joiden kanssa kulki hetken
matkaa. Ja joiden kanssa hän jutteli matkasta; kysyi minne vierustoveri
oli matkalla ja kertoi myös omastaan. Eipä hänellä montaa vierustoveria
ollut kertynyt, jolle olisi omasta määränpäästään voinut kertoa. Jokunen
kuitenkin. Näille muutamille hän oli kertonut, sen mitä hänen ystävänsä
oli käskenyt, että tuon ystävän luokse voisi halukas matkalainen ohjata
askeleensa. Jotkut kiinnostuivatkin asiasta ja kysyivät lisää tästä
asiasta.
Ja matkalainen kertoi. Hän kertoi, että tuo ystävä oli
hyvin varakas ja ystävällinen luokseen tuleville. Kuka vain oli hädässä,
tai vaikka ei mitään hätää olisi matkalaisella ollutkaan, niin hän
saattoi tulla tämän ystävän linnaan. Sillä linnassa tämä asui...
-
Ai, linnassa... kuului usein kanssamatkaajan suusta. He saattoivat
sanoa: - Eihän sitä tämmöinen vaatimaton matkailija voi sinne mennä...
mihinkään linnaan. - Joku halpa matkustajakoti tässä pitää etsiä. Mutta
kun vaeltaja kertoi lisää, löytyi aina silloin tällöin joku, joka uskoi.
Ja teki vaeltajan ohjeen mukaan.
Mutta sitten oli niitäkin, jotka
eivät ottaneet hänen sanojaan todesta. Ja niitä, jotka porhalsivat
polleana hienoissa, omissa varustuksissaan portille - eivätkä päässeet
sisään... Ja minkätähden? He eivät olleet kuulleet terveisiä
vaeltajalta, joka oli kuninkaan ystävä. Vaatimaton matkalainen.
---
Tähän ei nyt löytynyt mitään sopivaa kuvaa. Kuvitelkaa itse.
Hieno tarina. Sitä matkaa tässä tassutetaan. :)
VastaaPoistaNiinpä. Ja aika vaivaisesti se matka monesti etenee.
Poista