torstai 30. kesäkuuta 2016

Sisilisko

Kuvahommelit saatu paremmin luistamaan, niin sopii taas jotain laittaa tännekin:) 


Tämä lekotteli muutama päivä sitten takapihan kivellä. Näitähän täällä vilahtelee milloin missäkin, mutta harvemmin kuviin pääsevät. Tämä kai niin nautti kiven lämmöstä, että rauhassa sain hakea sisältä kameran ja siinä kivellä viipyili kuvattavana sittenkin, vaikka ympärillä häärin.








sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Tästä blogitouhusta

Tämä blogi oli ensimmäinen blogini ja pari päivää sitten tälle tuli ikää kaksi vuotta. Nyt on jokin kyllästymisvaihe menossa. Osittain se johtuu teknisistä ongelmistakin. Aiemmin jo viittasin siihen, etten viitsinyt kuvia kamerasta ladata koneelle. Oli jo jonkin aikaa ollut niin, että aina kun latasi kuvia koneelle, se merkkasi tuotavaksi myös ne kuvat, jotka oli jo koneella.  No, sitten saattoi poistaa tietysti valmiit valinnat ja valita itse uudestaan. Se vain alkoi tympiä, kun muutenkin touhu tuntui hitaalta. Kamerassa on iso muistikortti ja kuvia ladatessa se käy ikäänkuin kaikki läpi, ennenkuin "pääsee asiaan". Sitten niitä kuvia siirrettiin ulkoiselle muistille ja ajattelin, että nyt tämä kuvahomma alkaa taas käydä helpommin. No, ei se ihan niin mennyt.
Tuli sitten joku päivitys uudempaan käyttöjärjestelmään (kai tuo on oikea sana) ja ei ole tietenkään kaikki aivan ennallaan. En tykkää yhtään siitä miten se kuvien lataus nyt käy, vaikka siinä jotain on paremminkin kuin ennen. Ja taas kone esittää kaikkia kuvia tuotavaksi koneeseen... Mä en ala!
Kirjoitin tänäkin aamuna jutun renkaittenvaihdosta, mutta antaa olla. En jaksanut niitten kuvien kanssa touhuta.

Jos musta ei mitään kuulu, niin tiedätte mistä johtuu. Allaolevat kuvat on niitä, joita koneessa on ennestään. Koneessa on valmiina aika suppea kuvavalikoima, koska suurin osa niistä entisistäkin on siellä ulkoisella muistilla. Helppohan se  on tökätä koneeseen kaapelilla kiinni, mutta silti... kaivella sitä esiin jostain johtokasasta, jossa se on kaikkien muiden johtojen ja latureiden kanssa...



Kaarnasta "Karhunkynnellä" jokin aika sitten nirhasin nämä. Tuo puukko ostettiin mulle joskus vuosia sitten jostain Ruunaalta. Se oli varmaan ihan koristeeksi tarkoitettu luulen, mutta on sitä teroitettu ja koska se on niin pieni, niin sillä on tytärkin opetellut aikanaan veistelemään. Nyt hänellä on paremmat puukot käytössään:)

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Ei niin juhlallista

Tämä juhannus on mennyt kovin arkisissa merkeissä.  Jossain vaiheessa mielessä kävi, että voisimme mennä kirkon järjestämään juhannusjuhlaan, mutta se  ei olisi ollut edes mahdollista. Huomattiin nimittäin, että auton rengas on lähes kokonaan tyhjentynyt! Kun silloin viime sunnuntaina lähdin rukoushuoneelle, oli jossain tuolla isolla tiellä jotain, jota ensin luulin pienehköksi oksaksi. Ajoin sen yli ja jotain kolahti kovasti auton pohjaan. Ei pitäisi ikinä ajaa minkään tiellä olevan yli, jos ehtii kiertää! Jo silloin mietin, että toivottavasti ei rengas hajonnut. No, ilmeisesti niin kävi. Hitaasti on tyhjentynyt, jos se siitä oli. Tietysti on sekin mahdollisuus, että  jokin muu on renkaan tyhjentänyt. Torstaina vielä autolla oltiin kauppareissussa ja illalla uimarannalla, eikä silloin mitään erikoista renkaassa huomioitu. Kun palattiin kauppareissulta tytär ajoi. Isäntä antaa hänelle ajo-opetusta ja ohjeisti, että pitää ennakoida tilanteita, olla varuillaan ja kaikkea voi sattua. Meni ehkä noin minuutti ja  hirvi juoksi auton edestä...  Onneksi ei kukaan törmännyt hirveen.  Usein saa olla myös varuillaan, jos sieltä tulee vielä toinen eläin perästä tai ensimmäinen kääntyykin takaisin.


  Liikennepuistossa on käyty tänä kesänä pari kertaa kauppareissujen lomassa. Tuollaisilla autoilla nuoremmat siellä kurvailevat. Noista autoista ei taida renkaat hajota...

Ja tässäpä pieni leppäkerttu. Oli aikomus kuvata tuota kantoa ihan muuten, sillä se on tuolle puolukalle kuin kukkaruukku. Siinä tarkoituksessa kuvat eivät onnistuneet lainkaan, mutta sitten huomasin siinä muuta kiinnostavaa, josta sitten useammankin kuvan otin:)




sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Sunnuntai-aamun rauhaa

Tyhjä pöytä, kahvikuppi ja tietokone. Ja aamun hiljaisuus. Se voi olla mahdollisuus - tai uhka. Alku hyvälle päivälle, tai huonolle. Raamattu kehottaa ajattelemaan hyviä asioita. Entäpä kun ne hyvät asiat (mietteet) eivät pysy pinnalla päällimmäisinä, vaan ikävät mietteet ponnahtavat pinnalle kuin korkki... Ja jos yhden saat noukittua pois, toinen on kohta siinä edessäsi. Jatkuva ikävien asioiden vatvominen vie voimat. Vie luovuuden. Vie ilon...

"Iloitkaa aina Herrassa" sukeltaa sitten mieleeni. "Kiittäkää joka tilassa." Siinä  seuraava ajatus. Niinpä. Näine hyvineni - tai huonoineni - olen Herrani oma - ja Hänen hoidossaan!




Vielä alkaa mielessäni soida laulunpätkä: "Joka päivä eteeni avautuvat uudet mahdollisuudet ja tiet... Ja voimaa ei tule puuttumaan... Sinä kannat, sinä viet. Sinä kannat, sinä viet..."  Ja kaivoin sitten hengellisen laulukirjankin esiin löytääkseni tuon laulun sanat. Löysinkin sen ja huomasin kuinka vähän siitä muistin. Huomasin myös, että nuo muistamani kohdat ovat vanhemmalla sanoituksella. Ja liekö laulunpätkäkin vaikuttanut, mutta käytin tämän päivän mahdollisuuden ja  lähdin oikein  pikalähdöllä rukoushuoneelle vaikka lähtö oli onnettoman myöhäinen.


Mitä siellä sitten puhuttiin, mitä sain?  Kokouksen (siis jumalanpalveluksen) aloittaja puhui Daavidista ja hänen sotapäälliköstään Jooabista. Kuinka tuo sotapäällikkö ei ollut Daavidille mieleen ja hän yritti välillä hankkiutua tästä eroonkin,  mutta  kuitenkin tuo sotapäällikkö pysyi siinä hommassa koko Daavidin ajan. Puhuja totesi, että meilläkin saattaa olla omat "Jooabimme" joista haluaisimme eroon; joko ihmisiä tai muita asioita. Olemme Paavalin tavoin saattaneet rukoilla siitä eroon pääsemistä, mutta turhaan. Ehkäpä se onkin jotain sellaista, joka onkin meille aivan välttämätöntä, vaikka se ei meitä miellytäkään.

Toinen puhuja luki Raamatunkohdan, jossa Jeesus kysyi Pietarilta rannalla kolmasti, että "rakastatko sinä minua?" Lopulta Pietari joutui vastaamaan, että "sinä tiedät kaikki..."
Hän puhui myös  rakkaudesta ja sanoi, että ihmisessä jota rakastamme, on jotakin johon kiinnymme. Sitten hän kehotti miettimään, mikä Jeesuksessa on sellaista, johon me hänessä kiinnymme...?  Onko se uskollisuus vai mikä? Hän esitti myös sen ajatuksen, että Jumalakin näkee meissä jotain, johon Hänen katseensa on kiinnittynyt. Kun Stefanusta kivitettiin, Jumala näki vainoajien joukossa miehen nimeltä Saul ja hänessäkin Jumala näki jotain. Saulista tuli Paavali.
Kun ruvetaan liittoon, se on matka, josta ei tiedetä, mitä matkan varrella tulee olemaan. Silti sitoudutaan kulkemaan yhdessä toisen kanssa. Pätee matkaan Jumalan tai puolison kanssa.

Tässä näin vapaasti muisteltuna ja kerrottuna näitä. Ja nyt onkin jo sunnuntai-ilta.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Ystäväni västäräkki

Tämä on niin usein kieppunut ympärillä viime aikoina, että nimesin sen ystäväkseni. Se saapuu usein paikalle kun kuljeskelen pihassa tai omalla tiellä.

Usein sen ääni kuuluu jo ennenkuin se näkyy:)


"Ota nyt oikein hyvä kuva tältäkin puolelta!"


Ei se varmasti aina ole juuri tuo sama, sillä niitä on joskus ollut kaksikin kerralla. Ja ympärillä kieppuminenhan voi johtua siitä, että niillä on pesä jossain lähettyvillä ja pelkäävät minun sitä häiritsevän. Mutta onhan paljon kivempi kuvitella "ystäväni västäräkin" olevan vain utelias:) Siinä se nytkin oli hiekkakasan päällä kuin valmiina kuvattavaksi. Päästi minut aivan lähelle.






tiistai 14. kesäkuuta 2016

Tänään on iloa tuonut aurinko ja lämpö

Kyllä oli vaihteeksi kiva herätä sellaiseen aamuun, kun aurinko paistoi!


Tavalliseen tapaani kahvittelin ja luin tekstiä Vähäsarjan kirjasta ja sitten olin hetkisen netissä. Blogitouhusta on ollut jotenkin puhti pois. Osittain se johtuu siitä valokuvasumastakin joka taas seisoo kamerassa. Siellä on paljon uusia kuvia, mutta en vain edelleenkään ole jaksanut niitä ruveta tietokoneelle ajamaan. Kun olin aamusella laittanut koneen kiinni, mietin ensin, että mitähän nyt sitten tekisin... kun toiset siis nukkuivat vielä. Sitten tuli ikäänkuin ahaa-elämys: ai niin, uloskin voi mennä! Ei sada, ei ole kylmä, ei ole harmaata. Sinnepä sitten lähdin kävelylle. Nautin auringosta siinä määrin, että tiellä kulkiessani valitsin sen aurinkoisen puolen tiestä, vaikka usein hakeudun varjoon. Kun käännyin lenkiltäni takaisinpäin, oli aurinko selkäni takana ja ajattelin oikein nauttia kävelystäni kaikessa rauhassa, kun ei aurinkokaan enää paistanut silmiin. Mutta kuinkas kävikään... joku mehiläisen hyväkäs rupesi kieppumaan kinttujeni ympärillä. En tiedä, mitä se kuvitteli. Kiinnostuiko se sinisistä sukkahousuistani kaiken ympärillä olevan vihreän sijasta, vai mikä lie. Sitä sitten hätistelin välillä huivillakin huitoen ja siinä meni pitkälti se rauhallinen, aurinkoinen tieosuus.

Sitten oli myöhemmin aamupäivällä Lieksaan meno. Se oli jotenkin väsyttävä reissu. Oli optikolla käyntiä, lasten liikennepuistoa ja kauppareissu. Ja lopun päivää mennyt niin, ettei mitään tähdellistä ole saanut tehtyä.

Mutta nyt laitan tähän joitain aiemmin Lieksasta otettuja kuvia huviksenne.

Lieksan vesitorni

Vesitornin vieressä on kirjasto. Autonikkunasta parkkipaikalta kuvasin kirjaston edessä olevia komeita pihlajia.



Sitten ajoimme keskustan liepeillä olevaa riippusiltaa katsomaan. Kahdella neitokaisella oli barbiet reissussa mukana.



Siinä se riippusilta on. Kun nuorimies ekan kerran meitä käytti tuolla, yllätyin, että silta olikin ihan tukevan oloinen eikä sellainen mielikuvieni hökötys. Tällä toisella käyntikerralla vasta huomioin, että kyllä tuo silta vähän huojui. Meitä oli tällä toisella kerralla mukana minun ja isännän lisäksi kolme neitoa.




Alla Lieksankosken voimalaitos, joka sijaitsee riippusillan vieressä. Voimalaitos on Aallon suunnittelema. Lisätietoja halutessasi näet tästä: https://www.kemijoki.fi/toimintamme/voimalaitokset-ja-tuotanto/lieksankoski-lieksanjoki.html

Lieksankosken voimalaitos 


Voikukkaseppelettäkin nuorimmat ehtivät tehdä. Kotona meillä ei siihen mahdollisuutta olekaan, koska pihassa on noin yksi tai kaksi voikukkaa... Niitä saisi olla niin paljon, että riittäisi seppeleisiin:)



Ja kun tässä kuvien latautumista blogiin odottelin, kävin välillä vilkaisemassa Seurakuntalainen-sivustoa. Sielläpä olikin mielenkiintoinen juttu luettavaksi niille, jotka pitävät Vähäsarjan kirjoista. Laitan linkin juttuun tähän: http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/luther-rosenius-pitivat-pinnalla-elaman-koettelevina-vuosina/.


torstai 9. kesäkuuta 2016

Tilkusta asiaa

Voisi olla yhtä hyvin, että "tikusta asiaa"... Kun ei viitsi kamerasta kuvia ladata koneelle uusia jutunaiheita varten, niin laitetaan tämmöinen väliheitto.




             Lehti on vuodelta 1981.




Joskus hamassa nuoruudessa mulle tuli Suuri Käsityökerho -lehti. Luulisin, että tuo kirpparilta löytynyt lehti on juuri se numero, josta joskus tein puseron kukallisesta kankaasta. Tekemäni malli oli kaiketi tuo kannen malli, koska minusta siinä oli joku nauhaviritys kiinnityksenä. Ehkä kaihdoin nappien ja napinreikien värkkäämistä kuten nykyisinkin...

Puserosta ei ole minulla minkäänlaista kuvaa, mutta muutamia vuosia sitten löytyi tilkku puseroni kankaasta ja  se oli aika yllättävässä paikassa. Äiti oli ostanut varapatjoja. Yhden päällisessä oli ollut pieni reikä ja hän oli laittanut siihen liimalla paikan. Kun näin tilkun, tunnistin sen puserokankaakseni. Otinpahan sitten joskus tilkun talteen siitä.:)

Puseroprojektistani muistan sen, että kanttaukset tein turkoosin värisellä nauhalla. Kun pusero oli valmis, halusin sen tietenkin päälleni. Eihän se mikään kenkätehtaan työpusero ollut ja harmittelin mielessäni, ettei työni ollut uuteen puserooni sopivampaa...:)  Jotenkin on semmoinen mielikuva, että jonain päivänä se kuitenkin olisi ollut päälläni siellä ja olisin ollut vähän vaivautunut. Myöhemmin tein punaisesta ryppypuuvillasta (intianpuuvilla?) samalla mallilla myös puseron, mutta möhlin leikkuuhommissa. En ollut ajatellut, ettei sellaisesta kankaasta (ainakaan)  voi osia leikellä mitenpäin tahansa. Olin nimittäin leikannut hihakappaleet siten, että "rypyt" kulkivat kankaassa poikittain... Kai sekin tekele jonkun kerran päällä oli, mutta tuskin se kaapissani pitkää aikaa muhi.

Mutta kyllä mulle nytkin tuonmallinen pusero pusero kelpaisi, vaikkakaan ei se yhtään sen käytännöllisempi olisi kuin ennenkään. Harmi ettei tuossa lehdessä olleet kaavat tallella.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Jokainen huomioitiin

Ravintola oli aivan täynnä. Kaikki olivat sinne vartavasten kutsuttuja. Ihmiset söivät ja seurustelivat.  Kaiken hauskanpidon ohella huomio kiinnittyi juhlien isäntään. Hän kierteli juhlasalissa ja tuntui huomioivan jokaisen läsnäolijan; kysyi tältä, kuinka tämän kipeä jalka nyt voi? Kosketti kädellään tuon kipeitä hartioita ja eikö vain kosketuksen tunteneen kasvoille ilmestynytkin hymy...
Entä nyt...? Hän näkyy kävelevän tuonne nurkkaan. Siellä tuijottaa lautastaan eräs vieras, joka ei pysty iloitsemaan; hän on kyyneleiden partaalla. Juhlien isäntä saapuu hänen luokseen, katsoo häntä ja laskee kätensä hänen hartioilleen. Hän antaa käden olla siinä - hänellä ei ole kiire. Sanoja ei tarvita. Katseet kertovat, että ymmärrettiin, puolin ja toisin.
Noista juhlista ei jäänyt läsnäolijoille päälimmäisenä mieleen hyvä ruoka tai vieruskaverin vaatteet tai naapuripöydän puheenaiheet. Mieleen jäi isännän läsnäolo ja huomio jokaista läsnäolijaa kohtaan. Jokainen tunsi saaneensa jotain... Juuri sitä, mitä kaipasi; huomiota, rakkautta ja ymmärrystä. Jokainen sai sitä tarvitsemassaan muodossa. Kenelle hymy, kenelle jotain muuta. Näissä juhlissa isäntä antoi itse!




Tämmöisia ajatuksia tänään. Tämä oli ihan kuvitteellinen kertomus, mutta ajatukseni oli niissä taivaallisissa juhlissa, joista voimme saada maistiaisia jo täällä ajassa.