tiistai 17. marraskuuta 2015

Neuletakkiprojekti lähenee loppuaan - ja valmistuikin jo

Tähänhän olisi kuulunut helmapitsin kaltainen pitsi hihansuihinkin, jolloin hihansuusta olisi tullut kyllä hyvin kaunis, leveäsuinen hiha. Se olisi kuitenkin hankaloittanut takin käyttöä minulla, joten päätin tehdä pitkät hihansuuresorit. Sitten rupesin miettimään, että tavallinen resori ja helman pitsineule ovat vierekkäin, kun käsiä pitää alhaalla...että kuviot riitelee keskenään.


Ja niin päädyinkin tekemään suoran hihan. Johon en sitten ollut lainkaan tyytyväinen, koska se jäi liian leveäksi. Ja niin sitten tein toisen hihan pitkällä resorilla ja se passasi:) Olisinpa vain heti tehnyt niin kuin alunperin aioin. No, nyt on purettu kuvassa olevasta suorasta hihasta alaosa ja tehty siihenkin hihaan jo pitkälti resoria. Kun hihat ovat valmiit, on tietysti vielä nappilistan teko, jota tuskin teen ohjeen mukaan kutoen. En nimittäin koskaan saa silmukoita poimittua mistään reunasta niin, ettei siitä tulisi reikäinen. Eli siis, ajattelin virkaten tehdä sen sitten kun aika koittaa. Olenkin jo aika kyllästynyt tähän projektiin ja välillä jo suunnittelin koko hihojen purkua ja tämän jättämistä liiviasteeelle. Hyvä kuitenkin kun sain aloitettua uudelleen hihat ja  näyttäisi  tästä ihan neuletakki tulevan.

---

Ja niin tulikin, sillä nyt se on jo valmiskin. Kun tämä juttu nyt kuitenkin oli valmiiksi kirjoitettu ennen neuleen valmistumista laitan tämän katsottavaksi nyt noine hyvineen. Eipähän tarvi selitellä viime kiemuroita sitten enää.





Rouvashenkilö olisi voinut olla tarkempi napituspuuhissaan... sillä takin helmat eivät alakuvassa ole samalla korkeudella. Nappeja on takissa paljon ja ovat sitä mitä kotoa löytyi, eli paljon pieniä ja erilaisia. Kumma kyllä tällä kertaa nappien ompelu oli vaihteeksi kohtuullisen kivaakin, vaikka yleensä inhoan sitä. Ehkä laitan nappeja vielä lisää tuonne alas. Napituslistana on tosiaan vain yksi takaperoisesti virkattu kerros.





6 kommenttia:

  1. Kyllä samaa mieltä. Resodit sopii oikein hyvin ja ovat käytössä paras ratkaisu. Hieno työ kerrassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se käytössä niin paras ja ihan hyvin sopi noin. Ja lämmittävinkin se on noin, koska talviajan vaatehan tämä kuitenkin on.

      Poista
  2. Kyllä olet taitava, ja viitseliäs ! Ja niin söpö väri takissa ja sukissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta kuukautta tähän kyllä meni. Ja värivalinta hoitui sillä kun tuo lankaväri oli joskus alessa, niin sitä raskin ostaa:)

      Poista