sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Vanhoja alusvaatelaatikoita

 Eipä taida nykyajalta jäädä näin hienoja pakkauksia...


"Valitse sinäkin Silo charmeuse".



Sininen laatikko: Hkk - Helsingin Kutomo ja Kravatti Oy. Sen päätyyn on lyijykynällä kirjoitettu: "kap. olk. kerrasto" sekä hinta: "1085 -". Nanso-laatikossa puolestaan on kirjoitettuna hinta "795 -" ja Figura-laatikossa hinta on "1690 -". Markkahintojahan ne ovat. Näiden laatikoiden alkuperäinen omistaja oli isännän täti.

Tuon Silo-laatikon pohjaan oli kirjoitettu yllätys. Siellä oli, lyijykynällä kirjoitettuna myöskin, nimiluettelo. Lopulta löysin yhden tutunkuuloisen nimen, monien ulkomaisten nimien joukosta: Siiri Rantanen. Täti oli kirjoittanut sinne urheilukilpailun tuloksia:)

Vaikka ei näissä laatikoissa enää ole niiden alkuperäistä sisältöä, eikä senkaltaistakaan, eivät ne silti tyhjiä ole. Näissä on tavaroita, joita täti oli nähnyt hyväksi näissä säilyttää. Niistä ehkä joskus lisää. Ihan tuli mieleen näitä katsellessa, että pitäisi jokin kiva laatikko itsekin säilytttää. Itseasiassa onhan minulla pari tyhjää, kaunista kosmetiikkalaatikkoa, joita en ole raskinut laittaa pahvinkeräykseen. Toisessa on joku keskeneräinen kirjontatyö ja toinen on vielä tyhjä.

4 kommenttia:

  1. Onpa mahtavat laatikot! :) Ei tosiaan enää tuollaista nykyaikana näe, ainakaan kovin usein. :P Nämä vanhat jutut on niin ihania, tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näissä vanhoissa laatikoissa oli tyyliä:) Ollapa nykyäänkin tuontapaisia. Nykyajan alusvaatekääreet on kovin vaatimattomia noihin entisiin nähden.

      Poista
  2. Kauniita ovat. Hkk-laatikon ja sen vieressä olevan Nansonlaatikon olen kotonakin nähnyt, vaan eipä taida olla enään korjussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mitähän vuosikymmentä nämä lienevätkään...

      Poista