Nuoruuden virsi - Kaitse Jeesus paimen hyvä

"Kaitse, Jeesus, paimen hyvä, laumassasi minua. Eksyvä ja erehtyvä olen ilman sinua. Luonas turvani on parhain, Ah, jos siihen mä jo varhain, nuoruudessa pääsisin, loppuun asti pysyisin."

Tämä ensimmäinen säkeistö virrestä 487, (siis 70-luvun virsikirjan mukaan), on soinut tänä aamuna päässäni. Siinä on enemmänkin säkeistöjä ja kaikkiaan niitä on 6, mutta muut eivät ole tulleet tutuksi samalla tavalla. Tätä lie koulussakin laulettu ja virsikirjassakin se oli osastossa "Nuoruus".

Virsi- ja lauluhaaste

Ystäväni heitti tässä taannoin tälläisen haasteen ja lupasin tarttuakin siihen. Luulin, että se olisi ihan helppo nakki, vähän väliähän sitä joku virsi tai laulu päässä soi. Mutta just nytpä ei sitten olekaan niin soinut, eikä vanhoistakaan oikein ole saanut otetta, vaikka aihe onkin hyvin mieluinen.

Toissapäivänä sitten heti aamulla soikin päässäni Pekka Simojoen laulamana:  "...ei täällä ole sankareita, hävinneitä on niin monta, kerjäläisiä vain uupuneita...".  Se on lohdullinen laulu ja se lienee tarttunut nuppiini taannoiselta automatkalta, jolla laitettiin Simojoen levy soimaan.

Niinhän se tietysti on, että kun musiikkia kuuntelee, sitä jää myös päähänkin soimaan. Aina ei tosin tarvi sellaista "etukäteisvalmistelua" olla. Monet hengelliset lauluthan on kuin rukouksia. Eilen aamullakin ulkona kävellessäni alkoi  mielessäni  rukouksena soida: "Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ. Tule illoin ja aamun varhain, tule vielä kun joutuu yö...".  Se oli myös yksi ystäväni suosikkivirsistä:) Jatkoa tähän haasteeseen seurannee taas jonakin päivänä. Tämähän voisi olla vaikka sellainen pidemmän ajan haaste.

Harrastuksena hartiahuivit?

Ystäväni oli saanut haasteen, jossa pyydettiin kertomaan harrastuksista. Sitten hän esitti  pyynnön minullekin. Ensin tuntui, ettei ole mitään kerrottavaa, mutta kun asiaa vähän haudutteli, muistui mieleen yhtä ja toista...

Lapsena ja nuorena keräsin tulitikkumerkkejä äitini aloittamaan vihkoon. Sitä oli sitten isäkin jatkanut ja sitten minä. Silloin oli myös ulkomaiset sekä vanhat rahat keräyskohteena. Isä niitä minulle aina jostain sai haalittua. Sitten joskus se rahakokoelma myytiin jollekin isän kaverille. Ei siinä mulla varmaan paljon sanansijaa ollut. Aloitettiin kuitenkin myöhemmin uusi rahojenkeruu. Jälleen isä siinä keruuvastaavana. Muistan, että joskus eräs isän kaveri  oli ollut  Saudi-Arabiassa jollain työreissulla. Kertoili sitten jotain sieltä ja toi kolikoita ja seteleitä kokoelmaamme. Kun olimme muuttaneet tänne, ei kokoelman seteleitä löytynyt mistään. Niitä etsittiin aikanaan paljon, mutta pakko oli sitten todeta, että olivat varmaan jääneet Länsi-Suomeen johonkin huusholliin. Kolikot tuli mukana kyllä tänne ja niitä olen jaellut uusille kerälijöille, eli kahdelle vanhemmalle annoin osan, vuosia sitten. Nuorimmille olen aikonut jakaa joskus loput. Postimerkkejä keräsin myös. Niitä ostin itsekin ja niitä saimme aikanaan ison satsin enoltamme, joka asui Ruotsissa. Niitä oli siskolla jäljellä aikuisenakin ja niitä liikeni meillekin. Itse en enää kerää tulitikkumerkkejä, en rahoja, en postimerkkejä, mutta meillä on muita kiinnostuneita. Näitten yllämainittujen kerääminen ei ollut sellaista vakavaa nipottamista. Ei siis kolikoita käsitelty hanskat kädessä... vaan ne oli ihan sikinsokin peltipurkissa ja ovat edelleenkin. Samoin postimerkeistä ei etsitty virheitä, eikä tuijotettu hammastuksia. Ihan kaikenlaiset merkit kävi mulle, kunnosta viis, jos vain muuten oli kiva:)

Täällä asuessa olen kerännyt myös kirkko- ja paikkakuntakortteja sekä Kimmo Pälikön postikortteja. Keräsin myös kalenteripyyhkeitä, jotka myin joskus pois. Mainittakoon etten enää kerää mitään näistäkään mainituista, enkä halua muutakaan kerätä, syystä siitä, ettei millekäään kerättävälle ole kunnolla tilaa eikä se nyt oikein kiinnostakaan enää.

Olen harrastanut paljon lukemista, mutta sekin tuntuu jääneen vähemmälle. Katsomme paljon elokuvia sen sijaan. Ehkä se on harrastus. Tämä blogien pitäminen, sitä voisi kai sanoa harrastukseksi. Se on tuonut muassaan myös valokuvat. Vasta siinä vaiheessa opettelin digikameran käyttöäkin. Käsityöt sitten... Ompelua teen joskus, mutta en sanoisi sitä niinkään harrastukseksi, vaan ... pakko tehdä, jos aikoo saada hameen aikaiseksi... Joskus ompelu voi olla kivaakin, mutta usein minulla on liian kiire saada vain valmista. Jos harrastuksen piti olla: rentouttavaa, usein toistuvaa, mielihyvää tuovaa ja ei elantoa tuovaa, niin siihen sopii erinomaisesti hartiahuivihömpötykseni.

Tässä kökötän nahkapallilla. Siinä istun usein blogia kirjoittaessani. 

Niitä on tullut tehtyä useita. Virkattua muutama, mutta kudottua (siis puikoilla) enemmänkin. Novita Rose -lankaa kaksi kerää ja puikot nro 5, 70 silmukkaa ja kudotaan ainaoikeaa niin pitkään kuin lankaa rittää. Siitä se hartiahuivi syntyy. Suorakaiteen muotoinen, kevyt ja käteva hartioiden lämmittäjä, jonka voi helposti solmia edestä kiinni. Nytkin on hartioilla luonnonvalkoinen... Ja muita samanlaisia on kaapissa oranssi,  sininen, lila ja puikoilla vihreä... Pitäähän olla sopivat värit eri asuihin:)

Lankoja on ostettu kaupasta, mutta myös kirpparilta, kuten näistä ovat oranssi ja vihreä.

Yllätysvieras ja yllätysruokaa

Se päivä oli lauantai. Olimme juuri asettuneet pöytään. Isäntä oli ottanut pöydän ääressä kuvat tyttärestä ja kakusta. Oli otettu kakkupalat lautaselle ja kaadettu kahvit kuppeihin - kun tuli auto pihaan... Alkoi säpinä. Isäntä meni yllätysvierasta vastaan ovelle, eräs kiirehti vaihtamaan paremmat vaatteet yllensä, osa säntäili muuten vaan ja minä konttasin lattiallla keräämässä paperinukkeja...

Mukava tuttuhan tuo vieras oli ja päätyi pöytään kakkukahveille samantien:) Hän toi tullessaan pussin, jossa oli erilaisia ruokatarvikkeita. Siinä oli myös yksi sellainen, jota olen pitkään miettinyt, että olisi kiva välillä tehdä siitä jotain... No, mikä se sitten oli?  Se oli maksapala. Olen mielinyt maksakastiketta jo jonkin aikaa, mutta en ole raskinut ostaa sitä, koska tiedän ettei muut siitä tykkää. No, sinä päivänä sitä kuitenkin tehtiin. Olen joskus täällä asuessa sitä tehnyt, mutta siitä lienee noin 15 v. varmaan. Ja silloin ostin luultavasti jauhettuna sen. Nyt oli pala ja kyllä minun piti keittokirjoista katsoa, kuinkas sen kanssa nyt toimitaankaan. Sen paloittelu oli kyllä semmoista touhua, että on tyytyväinen tähän nykyaikaan, kun kaupasta saa kaikkea valmiina... Kastike tuli kyllä tehtyä ja syötyäkin suurin osa. Muuten tein ihan ohjeen mukaan, mutta tavallisen ruokakerman puutteessa käytin savujuustomaustettua. Kävihän sekin, mutta tavallinen olisi ehkä ollut parempi silti.

Vaikka en yleensä pidä tapanani leikkiä ruoalla, niin poikkeushan vahvistaa säännön:

Joku oli sunnuntaina laittanut kaksi pöydälle jäänyttä juustonaksupalloa tyhjän karkkipaperin päälle. Ja minä rupesin näkemään niissä pääsiäistipuja. Laitoin rosepippurin kuorenpalasista nokat ja tavallisesta pippurista asettelin silmät. Oli vähän hankalaa kömpelöillä sormilla asetella noin pieniä osasia.

Sitten yksi viikonlopun erikoisuus oli vielä nuorenmiehen flunssajuoma valkosipulista. Pitihän sitä meidänkin maistaa ja aika ätäkkää oli.

Raamattuhaaste 5/5

"Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon." Matt. 12:20

Päivän jakeeni ei juuri selityksiä kaipaa. Lohdullinen jae kehnoutensa tuntevalle...

Päivänsankari ja kakku

Tänään on sankarina tämä neitokainen. Onnea neitokainen!

Juhlimme häntä jo eilen. Nykyisin meillä hän tekee yleensä kakut, mutta nyt oli hänen vuoronsa istua valmiiseen pöytään:)

Kakun tein tälläkertaa  minä, mutta nuorin neitokainen hoiti koristelun laittamalla nuo valmiit kukat kakun päälle.

Kirjojen vähennys meneillään

Meillä on nyt laitettu vihdoin toimeksi kirjojen vähentäminen hyllyistä. Siinäpä homma, jota en vielä joitakin vuosia sitten olisi halunnut ajatella, saati tehdä. Aiemmin minusta oli sitä hauskempi, mitä enemmän oli kirjoja hyllyissä. Se oli kai joku lapsuudessa syntynyt haave... ollapa oikein kirjastohuone...

Ei minulla mitään sellaista huonetta  vastaan olisi nytkään, mutta kun sitä huonetta ei nyt ole, niin kirjat ovat alkaneet vallata liikaa tilaa.  Niitä on olohuone/makuuhuoneen  korkeassa hyllyssä ja  katonrajassa, keittiön katonrajassa, tyttären huoneessa, pojan huoneessa, varastossa... Ja onhan niitä opuksia pöydillä, lipastojen päällä ja lattioillakin. Lapsillakinhan on omat kirjansa, joita myös ahkeraan lukevat. Se tosin tarkoittaa sitten sitä, että heidän kirjansa  eivät siististi missään hyllyssä asusta.

Eilen niitä vietiin kirpparille ainakin samankokoinen satsi kuin tuossa lattialla on nyt. Nämä kuvassa olevat lähtevät seuraavaksi. Näyttäisi siltä, että noin puolet kirjahyllyjen sisällöstä poistuu.

Kirjoja on meille päätynyt paljon sukulaisten tavaroista ja onhan niitä itsekin ostettu usein kirppareilta. Kaikkia vain ei sitten tulekaan luetuksi. Tässä yksi kirja, jota ei ole kukaan koskaan lukenut läpi, vaikka se on  painettu jo  vuonna 1921... Sen tietää siitä, että siinä on vielä sivut kiinni toisissaan. Joissakin vanhoissa kirjoissahan sivut piti itse leikata auki veitsellä, että niitä saattoi lukea.

Kun tämä ensimmäinen poistoprojekti on tehty, seuraa ehkä vielä myöhemmin jälkikorjuu.

Raamattuhaaste 4/5

Vuosia sitten vastasyntynyt sukulaislapsi sairastui. Lääkärit antoivat ymmärtää, että voisi tapahtua se pahin. Tai ainakin vammautuminen olisi todennäköistä. Niinä synkeinä viikkoina minulle tuli eräs jae niin tärkeäksi, että raapustin sen suurelle pahville, silloisen keittiöni seinälle. Jae oli tämä:

" Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut." 
 2 Kor. 4:8-9

Lapsi olikin, maallisten lääkärien lisäksi, myös taivaallisen ylilääkärin hoidossa. Hän päätti, ettei tämä lapsi kuole, eikä vammaudu!  Aikansa sairaalassa oltuaan, lapsi pääsi kotiin vanhempiensa iloksi kuten muutkin lapset. Maallisilla lääkäreillä on viisautta, mutta joskus taivaallinen ylilääkäri sanoo sen painavimman sanan.

Raamattuhaaste 3/5

Tämän aamun mieluisa jakeeni onkin loppuosa eräästä jakeesta. Jae on Matt. 28:20. Jakeen alkuosassa Jeesus neuvoo opetuslapsiaan:   "ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää."  Ja sitten jae jatkuu:

"... Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." 

Tämä jae on lohdullinen.  Kaikkina päivinä... Myös niinä pahoina päivinä. On se paha päivä sitten oman huonouden tuntoa, pelkoa, mitä hyvänsä.  Hän on läsnä, vaikka emme sitä läheskään aina tunne. Hän on mukana siellä ryteikössäkin...

Hän on mukana vaikeissa maastoissa ja keleissä

Laitanpa tähän vielä yhden vinkin. Minä olen aika huono löytämään raamatunpaikkoja.  Mieluusti etsin ne suoraan raamatusta, mutta usein ei ole aavistustakaan mistä etsiä.  Toisinaan kysyn isännältä ja  oivana apuna on myös netistä löytyvä Koivuniemen raamattuhaku. Sieltä löytyy helposti, jos jakeesta muistaa edes jotain. Sieltä katsoin tämänpäivän jakeeni.

Raamattuhaaste 2/5

"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte." Joh. 14:1-4

Kun olin lapsi, isäni halusi minun lukevan hänelle ääneen raamattua. Olin jo unohtanutkin asian, mutta kerran äitini muistutti minua asiasta. Olin joskus ihmetellyt, että miksi juuri nuo jakeet ovatkin niin jääneet mieleeni. Se luku jota luin, oli juuri tuo Joh. 14. Sitten aikanaan isän hautajaisissa pappi (Sakari Pöyhönen) luki tuon saman luvun, vaikka hänellä ei ollut tiedossa, kuinka mieluinen luku se isälleni oli ollut. Ja mieluinenhan tuo on minullekin.

Parsinsieni

Tilasin joskus tyttäreltä sukkien parsinsienen. Se helpottaa hommaa melkoisesti. Sehän on siis sienenmuotoinen apuväline sukanparsintaan. Sieni sukan sisään, lakin keskikohta reiän kohdalle ja sienen jalasta pidetään kiinni. Näin se on paljon helpompaa, kuin yrittää pelkillä sormilla pitää reiän kohtaa oikoisena. Parsinsieniä harvemmin missään näkee. Joissain nettikaupoissa niitä kyllä on ollut. Joskus näin kirpparilla sellaisen, mutta pidin sen hintaa kalliina, enkä ostanut. Onneksi tyttärellä on taitoa puun käsittelyyn. Itselläni kun ei sitä ole lainkaan.

Tästä se lähtee. Puu on peräisin tyttären ikkunan alta kaatuneesta puusta viime kesältä. Puu oli vioittunut ja sitä kävivät tikat välillä koputtelemassa. 

Tämä parsinsieni on kuin tatti. Se muistuttaa aivan oikeaa sientä, enemmän kuin parsinsienet yleensä. Tämä on viimeistelemätön. Tytär vähän vastusteli, kun otin sen jo tositoimiin. Käytössä totesin, ettei se viimeistelyä kaipaakaan. Karhea pinta oli vain hyväksi. Sieni pysyy paikallaan, ei siis luista lainkaan.

Jospa nyt tulisi meillä sukat parsittua ennenkuin reiät ehtivät aivan valtaviksi. Olen aina inhonnut sukkien parsintaa. En ole sitä koskaan oikein osannut, mutta nyt tämän sienen kanssa parsimuksesta tuli ihan kelvollinen mielestäni.

Ei mikään mestariteos, mutta minun parsimakseni hyvä.

Raamattuhaaste 1/5

Ystävälläni oli facebook-sivullaan raamattuhaaste. Kun sain kuulla siitä, halusin myös nähdä sen ja tyttäreni näytti sen minulle oman sivunsa kautta. Haasteessa  oli mietitty viitenä päivänä jokin itselle tärkeä jae ja kerrottu  miksi se oli niin merkityksellinen. Kun luin niitä tekstejä olin suorastaan kade, kun en ollut facebookissa... No, "osallistun" siihen näin. Ystäväni oli haastanut aina jonkun nimetyn henkilön mukaan. Minä heitän haasteen nyt mietittäväksi teille kaikille, joita tämä kiinnostaa.

Tässä minun jakeeni: "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi."  Ps 73:28

Vuonna 1991 eräs nainen sanoi rukoilevansa minulle puolisoa. Jonkin ajan päästä hän lähetti minulle kirjeen, johon oli jäljentänyt erään Askel-lehdessä olleen kirjeenvaihtoilmoituksen. Minua  ärsytti. Olin joskus kokeillut kirjeenvaihtoa ja päättänyt, ettei semmoista enää ikinä. Ilmoitus oli kuitenkin hyvä ja pohdin asiaa. Mietin, että jos se kuitenkin on Jumalan suunnitelma, vaikka itse olin päättänyt toisin... Kirjoitin kirjeen, mutta en lähettänyt sitä. Odotin ikäänkuin jotain vahvistusta asialle, vaikka en tiennyt mitä se olisi. Sitten eräässä tilaisuudessa kuulin jonkun rukoilevan ääneen ja hän sanoi: " ...minä olen avannut sinun eteesi oven...". Se oli siinä. Lähetin kirjeen, joka ei ollut kummoinen. Asia ei ikäänkuin ollut minun kädessäni.  No, sain vastauksenkin sitten aikanaan ja siitä se lähti:)  Jokin minun vaatimattomassa kirjeessäni, jossa mietin Jumalan tahtoa, oli vedonnut häneen. Sen mieheni kirjeenvaihtoilmoituksen nimimerkki oli Ps 73:28. Siitä tuli ikäänkuin meidän jakeemme. Se on kaiverrettu myös vihkisormukseen.

Kaunis sukkahousulaatikko!

Sieltä eiliseltä Joensuun reissulta tuli mukaan myös tälläinen kirppislöytö. Tämä löytyi Kontista hintaan 1 euro. On ajalta DDR.

Laatikon päässä teksti: ruskea sekä anttilan hinta 2.90

Ostin toisetkin sukkahousut  (kirkkaan siniset) samaan hintaan, mutta siinä on vain tavanomainen tylsä paketti. Mukaan sieltä lähti myös yksi iso, hillityn mustanharmaa,  kangas.  Näin sen mielessäni jakkupukuna, mutta en ole mitannut edes sitä, joten en tiedä mihin se riittää. Muutakin pientä tuli ostettua. Ja nuo sukkahousut minulla on tarkoitus kyllä ihan käyttää, mutta tuo laatikko ei lennä pahvinkeräykseen.

Tätä en kertonut aiemmin - pelottava viikkoni

Kulunut viikko on ollut pelottava minulle. Maanantaina olin lääkärissä valittamassa vaivojani. Lääkäriin meno on minulle aina kuin myrkkyä... En välittäisi edes mennä terveyskeskuksen ovesta sisään, mutta joskus sitäkin on tehtävä. Olin varannut sinne ajan vajaa kuukausi aiemmin.  Suunnilleen samoihin aikoihin olin ollut mammografiassa. Kaksi vuotta sitten tuli eka kutsu, mutta en mennyt silloin. Lääkärireissuni oli helpotus, osittain. Jotakin jäi vielä ratkottavaksikin, mutta olin kuitenkin aika helpottunut sieltä tullessani. No, mikäs sitten samana päivänä, eli maanantaina (takinmetsästyspäivä siis), odottikaan postilaatikossa: kutsu Joensuuhun lisätutkimuksiiin mammografian tiimoilta. Heti eka kerralla jäin kiinni... Aika oli nopeasti, siis nyt tälle perjantaille. Siellä olin tänään ja uudet kuvat otettiin toiselta puolelta ja ultralla katsottiin myös. Lääkäri totesi, että se oli vain semmoinen lihaskasautuma, joka oli kuvaustilanteessa syntynyt. Huh, mikä helpotus! Kyllä sitä ehti jo monenmoista miettiä... Yksi ajatus oli, että kun joutuu tuommoisiin tilanteisiin, on kuin joutuisi jonkin koneiston jauhettavaksi. Ja paljon muuta synkempää oli mietinnässä tietenkin.

Isäntäkin mietti - ja rukoili tietysti myös. Hän sai Wislöffin rukouskirjasta juuri tähän tilanteeseen semmoisen kohdan joka on Ps 91:10-11: "Ei kohtaa sinua onnettomuus...". Ja sitten kirjan kirjoittajan tekstiä: "Ei ole totta, että minua odottaa jokin paha. Olen huolissani turhan takia...". Isännällä oli semmoinen luottamus, että hyvin tässä käy. Itse en osannut sitä ottaa ihan siten, vaan luonteeni mukaisesti näin kaiken pahimmassa mahdollisesssa valossa.

 Että tämmöistä tällä viikolla. Kyllä sitä sulattelemista näissä tämän viikon ajatuksissa vielä on. En osaa heti iloiselle vaihteelle kääntää, vaikka helpottunut tämän päivän käynnistä olenkin. No, nyt illalla olisi tarkoitus lasten kanssa mennä mix-iltaan pitkästä aikaa. En jaksa nyt kertoa tämän päivän kirppislöydöistä, vaikka niin ensin meinasin. Ehkä niistä myöhemmin sitten.

Viime päivien korut

Tässä muutama viime päivien koru. Sama koru saattaa olla useamman päivän käytössä, kun on samat vaatteetkin. Ainakin pari päivää meni, ettei ollut mitään korua. Ei muistanut edes ajatella asiaa. Välillä on ollut joku huivi, joka on vähän niinkuin korun korvike.

Lapsuuteni koru. 

Olin kai 6-vuotias kun sain tuon sinisen korun tädiltäni. Jos käsitykseni on oikea,  koru olisi siten 60-luvulta. Siitä puuttuu alhaalta yksi sininen helmi. Lie tosiaan lapselle suunniteltu tämä koru, sillä kaulaketju on niin lyhyt, että juuri saan sen pujotettua kaulaani. Mitään lukkosysteemiä ei tässä ole.

Tuossa yllä pikkutyttöjen minulle tekemät korut. Toisessa on huovutettuja palloja, ja niiden välissä paperista tuohihelmien tapaan pyöritellyt osat. Toinen koru on villalankaan pujotettuja muovihelmiä. Näitä pidin yhdessä ja ne sopivat siniseen paitaan.

Tämä on postimyynnistä viime vuonna ostettu ja pidin
 tätä mustan t-paidan kanssa muutama päivä sitten

Tänään ei ole vielä ollut mitään korua. Saa nähdä vaihtuuko vaatteetkin vielä. On vähän hakusessa, että mitkä olisi ne vaatteet, jotka tuntuisi hyvältä tänään:)  No, kävinkin tässä välissä laittamassa sinisen t-paidan ja farkkuhame oli ennestään jo päällä. Kaulaan sujahti taas tuo sininen lapsuuteni koru.

Takin metsästystä

Ehkäpä muistanette minun saaneen synttärilahjaksi lupauksen uudesta takista. Harvakseltaan, silloin tällöin, olen takkeja kaupoissa sovitellut. Ei ole  oikein ollut mieluisia malleja, eikä hintoja... No, tässä eräänä päivänä Joensuussa päädyin sovituskoppiin mustan puolireiteen ulottuvan toppatakin kanssa. Siinä oli se kiva kuminauhavyökin, jota olen hinkunut.  Mutta ei se takki oikein istunut minun kropalleni.  Ja kuinkas sitten kävikään? Vyön lukossa oli pari sellaista väkästä, joista toinen päätti jumittua paikalleen, kun minun piti riisua takki päältäni. Se ei suostunut aukeamaan millään vemputuksella. Jouduin sitten painamaan sitä sinistä nappia ja kutsumaan myyjän apuun... Ja tietysti sen avaaminen hoitui häneltä noin vain. Ei siis tullut siitä takista ja minusta kaverit. Sitten mentiin Anttilaan. Siellä oli polviin ulottuva takki, mutta väri ei ollut makuuni. Sellainen patinoituneen mäntylaudan värinen ruskea... Kokeilin sitä kyllä, mutta en ottanut värin takia. Ehkä olisin kelpuuttanut, jos olisi ollut parempi väri siinä.

Tänään sitten kohtasin takkini Lieksan Citymarketissa. En edes varsinaisesti mennyt takkeja etsimään, mutta isännän yllytyksestä kävin vaateosastolla. Ja löysin takkini urheiluosastolla. Siinäpä osasto, joka ei ole minun vakiokohteitani.

Tämmöinen takkivalinta yllätti itsenikin. Olinhan ajatellut pidempää, enkä ainakaan mitään sporttista. Vaihteeksi tälläistä nyt kuitenkin. Vaihteluhan virkistää:) Isäntäkin tykkäsi tästä.

Ja sitten laitan tähän vielä kuvan nuorestamiehestä. Hän kävi meillä ja sai sen äsken lyhennetyn takkinsa. Tälläinen oli hänen tyylinsä.

Jalat mullassa, katse taivaassa

Toissapäiväisellä automatkalla meillä soi Pekka Simojoen laulut. Ne vaikuttivat janoiseen mieleeni. Ensiksi soi Särkyneiden majatalo:  " Ei täällä asu sankareita. Hävinneitä on niin monta. Kerjäläisiä vain, uupuneita, jotka tullesssaan tuovat muistojaan, riekaleita ihmiselämän..." 

 Sitten jossain välissä soi:  "...Tulkoon valo tänne kuoleman kaupunkiin. Tulkoon valo näihin hämäriin huoneisiin. Tulkoon valo, tulkoon toivo kylmiin ihmissydämiin. Tulkoon valo, tulkoon Jeesus."

Ja sitten paluumatkalta jäi mieleen: " ... Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan... Olen kansalainen kahden maan..."   Kansalaisena kahden maan  vaellan tosiaankin.

---

Se automatka oli siis kirppisreissu Joensuuhun. Rahaa oli niukasti siihen, mutta halusimme kuitenkin  tehdä sen matkan, koska muutakaan erikoisohjelmaa ei hiihtolomalla ollut. Ja niukkakin raha voi joskus riitää: Toinen pikkuneitokainen osti Mammuttitorilta valkoisen juhlapuvun hintaan 0,10 euroa (siis todellakin vain 10 senttiä!). Puku on ihan kunnossa, vain joku helmi hihasta irrallaan. Siinä on irrotettava, ruusuin koristettu kuminauhavyö, joka näkyy näissä kuvissa edestä ja takaa. Helmassa pitsikankaiset liehukkeet. Se onkin semmoinen idea, jota voisi itsekin hyödyntää joskus. Ei tarvitse koko helmaa pitsistä tehdä.

Puku takaa

Siellä Mammuttitorin peränurkassa on sellainen osasto, jonka tuotto menee johonkin hyvään tarkoitukseen ja kohde vaihtelee vuosittain. Viime vuonna se oli nuorten paja tms. Hinnat sillä osastolla ovat aina olleet tuollaisia muutaman kymmenen sentin hintoja. Itsekin olen sieltä tehnyt silloin tällöin löytöjä. Toinen ällistyttävä hinta oli Prismasta ostetulla kovakantisella neulekirjalla. Hinta oli 3,95 e. Se oli alehinta kylläkin, mutta tuo on ihan kirpparihinta. Kirjassa oli neuleita äidille ja tyttärelle

---

Ja sitten vielä se pesukonejuttu. Isäntä rassasi poistoputkea ja siinä olikin tukko  seinään menevässä kohdassa.  Pari koepesua sai vihdoin uskomaan, ettei se ongelma siltikään tullut kuntoon. Mietittiin jo korjaajalle soittoa. Isäntä sitten illalla ehdotti vielä yhtä koesatsia ja  rupesin sitä valmistelemaan. Jossain välissä huokaisin tuonne ylöspäin jotain rukouksentapaista. Tuumin, että kone tarvittaisiin ja voisiko tämä ongelma tulla kuntoon ilman kuluja...  Päätin vielä kurkistaa  nukkasihdin aukkoon oikein taskulampun kanssa ja siellä perällä pilkisti jotain punaista. Siellä oli kumilenkki, jonka sain vedettyä pois.  Sitten näkyi vielä valkoista ja sain siitä vähän otetta, mutta se ei irronnut. Oli tosi tiukassa. Otin ja leikkasin siitä osan pois. Sen lopun saaminen teetti sitten hommia, jonka parissa nyhersimme minä sekä nuorimies. Virkuukoukku (kuinka ollakaan) oli lopulta se väline, jolla se saatiin pois. Ja nyt suostui kone laskemaan vedet ja linkoamaan kuten kuuluikin. Suloinen pyykkikoneen ääni ja varmasti rukousvastaus:)

Pyykkipalju ja paljaat varpaat

Olenko ruvennut liikaa perinneinnostuksen puolelle pyykkipaljuineni? No, en. Pesukone temppuilee. Se ei suostu linkoamaan, koska poistoputkessa on häikkää. Pitää ostaa joku putkenavausvaijeri, koska nukkasihdin rassaaminen ei auttanut. Joten siinä se. Mulla jäi pyyhkeet koneeseen ja ne piti huuhdella käsin. Onneksi oli sisällä lasten lelupömpeli, joka oli juuri tarkoitukseen sopiva.

Ja muksuthan tykkää aina läträtä vedellä. Kun minä olin omat touhuni tehnyt, annoin vuoron nuoremmille pyykkäreille. Nukenvaatteet olivat näköjään pesun tarpeessa ja hauskaa oli. Toinen ilmoittikin sitten, että hän ei omaan kotiinsa osta pesukonetta. Kuulemma semmoinen Pienitalopreerialla-tyylinen pesupalju ja pyykkilauta olis ne pesuvälineet. Perinteet kunniaan, tietysti.

Neitokaisten idea on tuo kukkanen. He sen halusivat kaupasta itselleen ostettavaksi. No, viimeksi eilen katselin, kun nuorin laittoi kastelukannuun vettä ja kasteli talon kukat. Milloinkahan minä itse mahdoinkaan viimeksi... En oikein ole kukkastenhoitaja.

Menneille vuosikymmenille

Viime päivien korut ovat olleet kaukaa menneisyydestä. Ja niin on tänäänkin. Toinen tämän päivän  koruista vie aikojen taa, mutta toinen on nykyaikaa. Tänään minulla on puserossa, ja jos vilu yllättää,  neuletakissa, kiinni lapsuuteni rintakoru, jonka isäni teki minulle ollessani pikkutyttö. Siinä on nahkasuikaleessa  oranssi puinen helmi, nahasta tehty tupsu ja kilikello! Siis sellainen kuin tonttulakeissakin tapaa olla. Ja siksipä tätä kirjoitettaessa aamuvarhaisella, osan porukasta nukkuessa vielä, en ole laittanut sitä vielä puserooni kilisemään. Ranteeseen laitan kolme tyttäreni tekemää ruskeasävyistä rannekorua. Tämä rintakoru/rannekoru-yhdistelmä oli käytössä eilenkin.

Näitä on pidetty lähipäivät. Keskellä toissapäivän tuohihelmet. 

Menneisiin vie myös eiliset kirppariostokseni:  kaksi vanhaa ompelukirjaa.  Hinnat eivät päätä huimanneet: 0,50 euroa/kpl.  Ovat molemmat Mestarikustannus Oy:n Uusi ompelu- ja Käsityökerho -sarjaa. Näitä on aika usein kippiksillä tarjolla. Uusia ne olivat 70-80 -luvun vaihteessa. Oli niissä silti minua miellyttäviä ohjeita, kuten esimerkiksi nämä asut:

Mestarikustannus Oy Uusi ompelu- ja käsityökerho

Mestarikustannus Oy Uusi ompelu- ja käsityökerho

Ja sitten tässä vielä perjantain kirppisostos: jakku Löytöpuodista. Se on sellainen ohut, harvahkoa kangasta. Kenties jonkun itse tekemä. Korjaamista tämä vähän vaatii. Siitä nimittäin puuttuu muutama nappi ja olkatoppaukset ovat irronneet ja toinen oli pesun jälkeen takin helmassa... Ehdin jo ihmetellä, että minne se hävisi, kun kokeillessa se oli jossain käsivarren tienoilla:) Helmaa pitää myös ommella, koska käänne lerpattaa. Jakku oli minulla kuitenkin oikein sopivan tuntuinen ja väri on helposti yhdisteltävä. Lämpimään aikaan tämä sopii ulkona käytettäväksi, vaikka sisällä pidettäväksi se kenties on tarkoitettu.