torstai 30. lokakuuta 2014

Feresi

Minulla on joku merkillinen viehtymys kansallispukuihin ja muihin vastaaviin. Sitä oli jo nuorena. Olisin silloin halunnut Hämeen puvun. Se miellytti minua kauneutensa vuoksi ja ovathan juureni siellä. Jossain vaiheessa haaveilin mahdollisuudesta tehdä itse kansallispuku kansalaisopiston kurssilla. Niinpä, saahan sitä ihmisellä haaveita olla ja selllaisena monet asiat pysyvätkin.

Monta vuotta sitten löysin Joensuun Kontista jotain mielenkiintoista. Siellä oli kaksi feresiä.  Feresi on karjalaisten naisten kansallispuvun tapainen asu. Siihen kuuluu pusero, liivihame ja puoliesiliina. Ja kengät on vaaleat kippurakärkiset  "supikkaat".  Feresin hameen voi tehdä yksivärisestä tai kuviollisesta kankaasta. Se voi olla ihan tavallista puuvillakangasta. Toinen feresi oli siis punainen ja siinä mustat kanttaukset ja harmaa esiliina.Toinen oli mustapohjaista kukallista kangasta ja siinä oli vihreä esiliina. Silloin niiden hinnat olivat 25 e ja 35 e. (Nykyisin niiden hinnat ovat ihan eri luokkaa). Ostin molemmat. Satuin silloin olemaan poikkeuksellisen varoissani, sillä isäntä oli juuri lykännyt  minulle lisää rahaa, jos vaikka löydän jotain. Ajattelin, etten missään tapauksessa mihinkään sellaista määrää kirpparilla tarvitsisi. Mutta niin vain jahkailijakin joskus innostuu. Punaisen otin  itselleni ja kukallisen annoin tyttärelle. Ihastuin siihen punaiseen varmaan juuri senkin takia, koska se toi mieleeni sen kaivatun Hämeen puvun. Muuten kyllä tykkäsin kovasti siitä toisestakin, kenties enemmän jopa siitä.
Kuva muutaman vuoden takaa. Essut ainakin olis voinut silittää... mutta kuvaa otettaessa ei ollut  mistään blogista tietoakaan :)

Minun feresini oli ollut jonkun pitkän ihmisen vaate eli se oli minulle liian pitkä. Olkaimia lyhyemmäksi säätämällä se hieman lyheni, mutta oli edelleen mielestäni turhan pitkä. Kotona se oli minulla joskus päällä. Kerran käytin sitä koulun joulu- tai kevätjuhlassa  ja olin hiukan vaivautunut se päällä.  Koin ettei se oikein minulle kuulu, kun en ole täältä. Mokoma ajattelu on tietysti ihan turhaa. Siinä vaikutti kyllä ne hameen väritkin asiaan. Siinähän oli punainen ja musta eli karjalan värit. Siinä tyttären asussa ei ollut vastaavaa ajatusta painolastina, vaikka feresi itärajan naisten asu onkin. Sitä käytetään hieman kansallispuvun tapaan, mutta myös eräänlaisena työasuna sitä näkee. Valamossa käydessämme näin siellä kahvilan tarjoilijoilla feresit päällä. Minulla on 80-luvun käsityölehti, jossa on feresin ohje, niin tytöille kuin naisillekin. Tein nuorimmalle oman hameensa joku vuosi sitten, mutta käytössä se ei ole ollut. Ja on nyt pienikin, ellei helmaa ja olkaimia päästä pidemmäksi. Keskimmäinen neitokainen on myös saanut feresin kirpparilta. Eikä sitäkään ole taidettu käyttää. Vanhin on käyttänyr omaansa ehkä kerran kodin ulkopuolella ja kotona jonkun kerran.


Asuun kuuluvia kenkiä, supikkaita, ei minulla silloin sitä käyttäessäni ollut. Käytin mustia kävelykenkiä. Myöhemmin löysin kirpparilta sopivat supikkaatkin kyllä. Ne sopivat tyttärellekin. Oman feresini olen jo myynyt...

Näistä puuttuivat ostaessani niihin kuuluvat kenkien väriset nauhat. Nuo nauhat  laitoin kun ei sopivampiakaan löytynyt. Kenkien valmistaja on Töysän kenkätehdas.

Mutta hinku kansallispukuihin, ja muihin sentyyppisiin, ei ole kadonnut... vaikkakin hiukan ehkä laantunut kuitenkin. Ehkäpä kansallispuvuista ja muista sentapaisista joskus lisää.


2 kommenttia:

  1. Kansallispuvut ovat ihania ja sama haave on ollut mulla, tehdä itse. Enkä usko sen toteutuvan, tuskinpa koskaan on mahdollista ostaakaan. Nämä molemat puvet ovat todella kauniit. Silloin kun näytit ne minulle, ajattelin ottaa selvää onko satakuntalaisella vastaavaa, mutta arvaat varmaan on jäänyt sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule varmaan munkaan tehtyä eikä ostettua, niin kalliita ovat. Meillä on kyllä isännän tädiltä yksi kaunis Munsalan puku. Se on vain iso enkä ole uskaltanut ruveta pienentämään. Löytöpuodista löysin viime talvena yhden huonokuntoisen ihan muutamalla eurolla. Se on kai Kokkolan vanha puku. Melkein samanlainen kuin Munsalan puku, mutta punainen. Toisella kirppiksellä on päähine joka kait kuuluu tuolllaiseen pukuun, muutamalla eurolla sekin! Ei mun kyllä pieniin tiloihin kannattais noita haalia, kun ei mitään käyttöä kumminkaan ole.

      Poista