keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Muukalaisuuden maassa

Tänään on taas sellainen päivä, jolloin kyselen mielessäni, että miksi minun on pitänyt asua suurimman osan elämääni etäällä sukuni asuinsijoilta?

Vaikuttiko tämänpäiväiseen mielentilaani tuo sanojenpyörittely edellisessä jutussa vai johtuuko se minun ja keskimmäisen neitokaisen eilisistä keskusteluista? Hän on kovin kiinnostunut esim. mieheni suvun sukukirjasta ja muutamasta muusta, joissa isännän suku jotenkin esiintyy. Selvittelin hänelle isännän esivanhempia kirjasta ja näytin kuinka kirjan sukutauluja tutkitaan. Olisin mielelläni omastakin suvustani tehnyt vastaavaa. Minun suvustani ei vain sellaisia ole - ainakaan minun tiedossani. Iso-isäni kotikylästä Puutikkalasta sentään on kirja. Samoin entisestä kotikunnastani Pomarkusta. Siinä tosin ei  minun sukulaisiani ole, mutta tuttuja ihmisiä ja paikkoja sentään.

Täällä ollessani muistelen Pomarkkua ja sen ihmisiä. Siellä käydessäni huomaankin, että kaipaan oikeastaan sitä entistä aikaa.  Eli  muistojeni kohteena on lähinnä se lapsuuteni ja nuoruuteni Pomarkku. Nykyinen on tuttu ja outo samalla kertaa. Outoja ihmisiä ja tuttuja paikkoja erilaisiksi muuttuneina. En tunne kuuluvani enää sinnekään. Ja täälläkin tunnen itseni muukalaiseksi.

Muistan kuinka omat vanhempani kaipasivat jossain vaiheessa takaisin Hämeeseen.  Pomarkussa äiti kuitenkin edelleen asuu ja isä on jo vuosia sitten poistunut elävien kirjoista. Mahtaakohan omat lapsemme pohtia näitä samoja kysymyksiä joskus?

Joku tarkoitus kaikella kuitenkin on. Moni asia jää meille arvoitukseksi - nyt. Tulipa tässä tätä kirjoittaessani mieleeni Samuli Edelmanin laulamasta virrestä 547:    "... Kaikki entinen katoaa, itkun, riemunkin aiheet, moni arvoitus ratkeaa, uudet alkavat vaiheet. Kohta koittaa jo päivä Herran, se on hänellä yksin tiedossaan. Siksi kiitosta veisaamaan, hänen voitto on kerran!"








2 kommenttia:

  1. Mulla on Pomarkun suhteen aivan sama tunne. Nykyinen Pomarkku on jo vieras, en sinne kuuli ja pahinta mitä tapahtua voi 5-vuotta sitten mua TEITITELTIIN kaupassa. Tunsin olevani tosi vanha ja ulkopaikkakuntalainen.
    Täällä taas olen pomarkkulainen Ukissa, se arki pyörii kuitenkin täällä ja Pomarkkuun ikävöinti on kohdaltani loppunut. Hautapaikka ehkä on täällä eikä siellä Pomarkussa, vaikka 70-luvulla leikilläni sen mieluisan paikan Pomarkun hautuumaalta hain.

    VastaaPoista
  2. Niin, en sitä minäkään aina ajattele, mutta jotkut päivät vaan on sellaisia jolloin kannattaa kääntää muisteluvaihde vähemmälle ja ajatella enemmän nykyhetkeä.

    VastaaPoista